7: Vaarallisia kohtaamisia

viṣān mahāgneḥ puruṣāda-darśanād
asat-sabhāyā vana-vāsa-kṛcchrataḥ
mṛdhe mṛdhe ’neka-mahārathāstrato
drauṇy-astrataś cāsma hare ’bhirakṣitāḥ

Rakas Kṛṣṇani, oi Ylhäinen Herra, Sinä olet suojellut meitä myrkytetyltä kakulta, ihmissyöjiltä, murhapoltolta, ilkeämieliseltä kokoukselta, metsissä viettämämme karkotusajan kärsimyksiltä sekä taistelulta, jossa suuret kenraalit kamppailivat. Oi Kṛṣṇa, nyt olet vielä pelastanut meidät Aśvatthāmān aseelta.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.24

Tässä kuvaillaan Kuntīdevīn elämän vaarallisia tilanteita. Devakīn elämä oli muuten helppoa, mutta kerran hänen kateellinen veljensä aiheutti hänelle hankaluuksia. Sitävastoin Kuntīdevī ja hänen poikansa joutuivat erilaisiin vaikeuksiin kerta kerran ja vuosi toisensa jälkeen. Duryodhana ja hänen kannattajansa halusivat kuningaskunnan itselleen ja aiheuttivat siksi heille monenlaisia ongelmia, mutta joka kerta Herra pelasti Kuntīn pojat. Kerran Bhīmalle tarjottiin myrkytettyä kakkua, kerran heidät laitettiin asumaan shellakasta tehtyyn palatsiin, joka sitten sytytettiin palamaan ja kerran Draupadī yritettiin häväistä riisumalla häneltä väkivalloin vaatteet Kurujen ilkeämielisessä kokouksessa. Duryodhana seurueineen ei kuitenkaan päässyt näkemään häntä alastomana, sillä Herra pelasti Draupadīn jatkamalla hänen sarinsa kangasta loputtomasti. Kun he elivät metsään karkotettuina, Bhīma joutui kerran taistelemaan ihmissyöjädemoni Hiḍimba-rākṣasaa vastaan, mutta silloinkin Herra pelasti hänet. Hankaluudet eivät silti loppuneet vielä siihenkään. Kaikkien näiden koettelemusten jälkeen syttyi suuri Kurukṣetran sota, jossa Arjunan oli kamppailtava Droṇan, Bhīṣman ja Karṇan kaltaisia suuria ja voimakkaita sotureita vastaan. Ja lopuksi, kun muusta oli jo selvitty, Droṇācāryan poika laukaisi brahmāstra-aseen tappaakseen Uttāran kohdussa olevan lapsen, mutta Herra pelasti tuon Kurujen ainoan jälkeläisen, Mahārāja Parīkṣitin.

Tässä säkeessä Kuntī muistelee kaikkia kohtaamiaan vaaroja ennen kuin Pāṇḍavat voittivat takaisin kuningaskuntansa. Bhagavad-gītāssa Herra Kṛṣṇa sanoo: kaunteya pratijānīhi na me bhaktaḥ praṇaśyati. ”Rakas Arjuna, voit julistaa maailmalle, että Minun palvojani ei koskaan tuhoudu.” Pāṇdavat, Pāṇdun pojat, olivat Herra Kṛṣṇan suuria palvojia, mutta koska ihmiset aineellisessa maailmassa ovat kiinnostuneita aineellisista asioista, Pāṇdavat joutuivat kohtaamaan lukuisia vaaroja. Heidän aineellismielinen setänsä Dhṛtarāṣṭra suunnitteli heidän tappamistaan ja kuningaskunnan anastamista omille pojilleen. Tämä oli hänen aikeensa aivan alusta alkaen.

Kerran Dhṛtarāṣṭra rakennutti palatsin shellakasta, mikä on niin tulenarkaa, että kun sitä hipaistaan tulitikulla, se leimahtaa liekkeihin. Sitten hän sanoi veljenpojilleen ja kälylleen Kuntīlle, että hän oli rakennuttanut heille hienon asuinrakennuksen, jossa he voisivat viettää jonkin aikaa. Dhṛtarāṣṭran veli Vidura paljasti heille Dhṛtarāṣṭran aikeet: ”Hän haluaa teidän muuttavan rakennukseen, jotta voisi murhapolttaa teidät.” Kun Dhṛtarāṣṭran poika Duryodhana käsitti Viduran kertoneen aikeista Pāṇdaville, hän suuttui. Tällaista on politiikka. Vaikka Pāṇdavat tiesivät, että heidän setänsä aikoi murhapolttaa heidät, he suostuivat muuttamaan asuinrakennukseen. Dhṛtarāṣṭra oli joka tapauksessa heidän holhoojansa, eivätkä he halunneet olla tottelematta ylemmältään tulevaa käskyä. Mutta he kaivoivat tunnelin rakennuksen alle ja kun se sytytettiin tuleen, he pakenivat.

Kerran Pāṇdavien ollessa kotonaan, Dhṛtarāṣṭra tarjosi heille myrkytettyä kakkua, mutta he säästyivät. Sitten puruṣāda- darśanāt. He kohtasivat ihmissyöjädemoni Hiḍimba- rākṣasan, mutta Bhīma taisteli demonia vastaan ja tappoi hänet.

Erään kerran Pāṇdavia huijattiin uhkapelissä Kurujen hovissa. Dhṛtarāṣṭra, Bhīṣmadeva, Droṇācārya ja muut suvun vanhimmat olivat paikalla, kun jostain syystä Draupadī asetettiin pelipanokseksi. ”Jos nyt häviätte, Draupadī ei ole enää teidän vaimonne”, Kurut sanoivat Pāṇdaville. Kun Pāṇdavat sitten hävisivät, Karṇa ja Duḥśāsana kävivät heti Draupadiin käsiksi. ”Sinä et kuulu enää aviomiehillesi” he sanoivat. ”Voimme tehdä sinulle mitä haluamme.”

Aiemmin Karṇaa oli nöyryytetty Draupadīn svayaṁvarassa. Noina aikoina ylhäiset prinsessat valitsivat itse aviomiehensä seremoniassa, jota kutsutaan svayaṁvaraksi. Nykyisin kuka tahansa tavallinen amerikkalaistyttö saa valita mieleisensä aviomiehen, vaikka se ei olisi tytölle hyväksi. Noina aikoina epätavalliset, viisaat tytöt, jotka tiesivät kuka olisi hyvä aviomies, saivat mahdollisuuden valita puolisonsa. Mutta siinäkin pätivät hyvin tarkat säännöt. Esimerkiksi Draupadīn isä asetti kalan kattoon ja asetti ehdoksi, että prinssin joka oli kelvollinen saamaan hänen tyttärensä vaimoksi, oli ammuttava nuoli kalan silmään näkemättä suoraan kalaa vaan vain sen heijastuksen vesiastiassa. Kun nämä ehdot oli asetettu, monet prinssit saapuivat paikalle, sillä haasteisiin vastaaminen kuuluu sankarillisten kṣatriyoiden periaatteisiin.

Karṇa oli paikalla Draupadīn svayaṁvarassa. Draupadī halusi ottaa miehekseen Arjunan, mutta Karṇa oli paikalla ja Draupadī tiesi, että jos Karṇa osallistui kilpailuun, Arjuna ei voittaisi. Tuolloin Karṇaa ei tunnettu kṣatriyana. Hän oli syntynyt Kuntīlle ennen avioliittoa, mutta se oli salaisuus. Puuseppä oli kasvattanut Karṇan ja siksi häntä pidettiin yhteiskunnan alaluokkaan lukeutuvana śūdrana. Draupadī käytti sitä hyväkseen ja sanoi: ”Tähän kilpaan voivat osallistua vain kṣatriyat. En halua kenenkään puusepän osallistuvan kilpaan.” Tällä tavalla Karṇa joutui väistymään.

Karṇa koki tämän pahana loukkauksena ja Pāṇdavien menetettyä Draupadīn pelissä, Karṇa oli Duryodhanan sydänystävänä ensimmäisenä sanomassa: ”Nyt me haluamme nähdä Draupadīn alastoman kauneuden.” Tuossa tilanteessa oli läsnä suvun vanhimpia kuten Dhṛtarāṣṭra ja Bhīṣma sekä Droṇācārya, mutta kukaan heistä ei esittänyt vastalausetta. He eivät sanoneet: ”Mitä te olette tekemässä? Aiotteko tässä joukossa riisua naisen alastomaksi?” Koska he eivät esittäneet vastalausettaan, heitä kuvaillaan sanalla asat-sabhāyāḥ eli sivistymättömien miesten joukko. Vain sivistymätön mies haluaa nähdä naisen alastomana, vaikka nykyisin se on suurta muotia. Veda- kulttuurissa nainen ei voinut olla alaston kenenkään muun kuin miehensä edessä. Koska nämä miehet halusivat nähdä Draupadīn alasti, nuo kuninkaalliset olivat kuin roistojoukkio. Sana sat tarkoittaa ”lempeää” ja asat tarkoittaa ”karkeaa”. Niinpä Kuntīdevī rukoilee Herra Kṛṣṇaa: ”Sinä pelastit Draupadīn karkean miesjoukon keskeltä.” Kun Kurut riisuivat Draupadīn yltä saria, Kṛṣṇa jatkoi kankaan pituutta, eikä se koskaan loppunut. Kun lattialla oli lopulta kasoittain kangasta, he väsyivät ja oivalsivat, että he eivät saisi koskaan riisuttua vaatetta Draupadīn yltä. He ymmärsivät, että se oli mahdotonta.

Ensin Draupadī yritti pitää kiinni saristaan. Mutta mitä hän pystyi tekemään? Hän oli vain nainen ja Kurut yrittivät riisua hänet alastomaksi. Hän itki ja rukoili Kṛṣṇaa: ”Pelasta minun kunniani!” Mutta hän yritti myös samalla pitää kiinni saristaan. Sitten hän ajatteli, ettei voisi välttyä häväistykseltä ja niinpä hän vain nosti kätensä ilmaan ja rukoili: ”Kṛṣṇa, jos haluat, pelasta minut.” Silloin Kṛṣṇa vastasi hänen rukouksiinsa.

Ei ole kovin hyvä yrittää pelastaa itse itseään. On parempi vain yksinkertaisesti turvautua Kṛṣṇaan. ”Kṛṣṇa, jos Sinä haluat pelastaa minut, tee se. Jos et, tapa minut. Tee kuten haluat.” Bhaktivinoda Ṭhākura sanoo:

mānasa, deha, geha – yo kichu mora
arpiluṅ tuya pade, nanda-kiśora

”Rakas Herrani, luovutan Sinulle kaiken mitä minulla on. Ja mitäpä minulla on? Minulla on ruumiini ja mieleni, pieni kotini, vaimoni ja lapseni, mutta annan Sinulle kaiken.” Tämä on esimerkki täydestä antautumisesta.

Kṛṣṇan palvoja antautuu Kṛṣṇalle varauksettomasti ja siksi häntä kutsutaan nimellä akiñcana. Sana akiñcana viittaa johonkin minkä ihminen varaa itselleen. Vaikka meidän tulisi antautua varauksettomasti, täällä aineellisessa maailmassa me emme voi pinnallisesti matkia tuollaista täydellistä antautumista. Rūpa Gosvāmīn antaman esimerkin mukaan kaikesta minkä me omistamme meidän tulee antaa puolet Kṛṣṇalle, neljännes tarpeessa oleville sukulaisille ja neljännes säästöön pahan päivän varalle. Rūpa Gosvāmī jakoi rahansa tällä tavalla, mutta myöhemmin, kun hänen veljensä Sanātana Gosvāmī, joka myöskin oli suuri Herran palvoja, vangittiin, Rūpa Gosvāmī käytti rahansa. Tämä on täydellistä antautumista. Myös Draupadī antautui täysin yrittämättä suojella itseään ja loputon määrä kangasta ilmestyi kuin tyhjästä, eivätkä Kurut nähneet häntä alastomana.

Seuraavassa pelissä oli panoksena, että jos Pāṇdavat häviävät, heidät karkotetaan metsään kahdeksitoista vuodeksi. Sen jälkeen heidän oli pysyteltävä tuntemattomina vuoden ja jos heidät tuona aikana tunnistettaisiin, heidät karkotettaisiin jälleen metsään kahdeksitoista vuodeksi. Tuonkin pelin Pāṇdavat hävisivät, joten he joutuivat elämään metsässä kaksitoista vuotta ja vielä yhden vuoden päälle. Viimeisen vuoden aikana, jolloin heidän oli pysyteltävä tunnistamattomina, Arjuna voitti Uttarān.

Kaikki nämä tapahtumat on kerrottu Mahābhāratassa. Sana mahā tarkoittaa ”mahtavaa” tai ”suurta” ja bhārata viittaa Intiaan. Mahābhārata on siis mahtavan Intian historia. Joskus ihmiset pitävät näitä tarinoita järjettömästi vain mytologioina. Mahābhārata ja Purāṇat ovat historioita, vaikka ne eivät ole kronologisia. Jos noista valtavista ajanjaksoista kirjoitettaisiin kronologisesti, siitä saataisiin valtavat määrät sivuja. Siksi vain kaikkein tärkeimmät tapahtumat on valittu mukaan ja kuvailtu Mahābhāratassa.

Kuntī rukoilee Kṛṣṇaa kuvailemalla kuinka tämä pelasti Pāṇdavat Kurukṣetran sodassa. Mṛdhe mṛdhe ’neka-mahārathāstrataḥ. Kurukṣetran taistelukentällä nähtiin hyvin, hyvin voimallisia sotureita, joita kutsutaan mahāratheiksi. Sotilasarvoja ovat nykyisin esimerkiksi luutnantti, kapteeni, komentaja ja kenraali. Muinoin sotureille annettiin arvonimiksi eka-ratha, ati-ratha ja mahā-ratha. Sana ratha tarkoittaa ”vaunuja”. Jos soturi pystyi taistelemaan yhtä vaunua vastaan, hän oli eka-ratha ja jos hän pystyi taistelemaan tuhansia vaunuja vastaan, hän oli mahā-ratha. Kaikki komentajat Kurukṣetran taistelukentällä olivat mahā-rathoja. Monet heistä mainitaan Bhagavad-gītāssa. Bhīṣma, Karṇa ja Droṇācārya olivat suuria sotilaskomentajia. He olivat voimallisia ja vaikka Arjunakin oli mahā-ratha, hän ei ollut mitään verrattuna heihin. Kṛṣṇa oli kuitenkin armollinen hänelle ja hän pystyi surmaamaan Karṇan, Bhīṣman, Droṇācāryan ja monia muita ja saavutti voiton. Puhuessaan Śukadeva Gosvāmīn kanssa Mahārāja Parīkṣit sanoi, että Kurukṣetran taistelukenttä oli kuin valtameri, jossa soturit olivat kuin vaarallisia vesieläimiä. ”Kṛṣṇan armosta minun isoisäni Arjuna ylitti tuon valtameren hyvin helposti.”

Tämä on hyvin merkittävää. Meillä voi olla paljon vihollisia, jotka ovat voimallisia taistelijoita, mutta jos olemme Kṛṣṇan suojeluksessa, kukaan ei pysty vahingoittamaan meitä. Rakhe kṛṣṇa māre ke māre kṛṣṇa rakhe ke. ”Sitä jota Kṛṣṇa suojelee, kukaan ei voi tappaa, mutta jos Kṛṣṇa haluaa tappaa jonkun, häntä ei kukaan pysty suojelemaan.” Esimerkiksi jos joku hyvin rikas mies sairastuu, hänellä voi olla ensiluokkaisia lääkäreitä, lääkkeitä ja sairaala käytössään, mutta kuitenkin hän voi kuolla. Se tarkoittaa, että Kṛṣṇa halusi tuon miehen kuolevan. Niinpä kaikki suojeleminen on hyödytöntä, jos Kṛṣṇa ei halua meidän elävän. Demoni Rāvaṇa oli voimallinen, mutta kun Kṛṣṇa Herra Rāmacandrana halusi tappaa hänet, kukaan ei pystynyt suojelemaan Rāvaṇaa. Rāvaṇa oli Herra Śivan suuri palvoja ja rukoili häntä: ”Pelasta minut vaarasta.” Mutta Herra Śiva ei ilmestynyt. Silloin Pārvatī, Herra Śivan vaimo ihmetteli mistä oli kysymys. ”Hän on suuri palvoja ja on palvellut sinua ahkerasti. Nyt hän on vaarassa ja pyytää apuasi. Miksi et mene auttamaan häntä?” Silloin Herra Śiva vastasi: ”Rakas Pārvatī, mitä tekisin? En voi suojella häntä. Se ei ole mahdollista. Miksi menisin sinne?” Jos siis Jumala haluaa tappaa jonkun, kukaan ei pysty häntä pelastamaan, ja jos Jumala haluaa pelastaa jonkun, kukaan ei pysty häntä tappamaan. Rakhe kṛṣṇa māre ke māre kṛṣṇa rakhe ke.

Näin Kuntī muisteli kuinka Kṛṣṇa yhä uudelleen pelasti hänet ja hänen poikansa. Tämä on muistamista, smaraṇam eli Kṛṣṇan ajattelemista. ”Kṛṣṇa, Sinä olit niin ystävällinen, että pelastit meidät monelta vaaralta. Sinä olit meidän ainoa toivomme.”

Viimeinen vaara oli drauṇy-astra eli Droṇan pojan Aśvatthāmān ase. Hän teki katalan teon tappaessaan Pāṇdavien nukkuvat lapset. Kurukṣetran taistelussa kumpikin osapuoli kuului samaan sukuun ja kaikki muut paitsi Pāṇdavien viisi poikaa jäivät eloon. Niinpä Aśvatthāmā ajatteli, että jos hän tappaa Pāṇdavien pojat ja vie heidän päänsä Duryodhanalle, tämä varmasti ilahtuu. Kun pojat nukkuivat, hän tappoi heidät ja vei heidän päänsä Duryodhanalle. Duryodhana virui henkitoreissaan. Hänen selkärankansa oli murtunut eikä hän pystynyt liikkumaan. Aśvatthāmā sanoi: ”Hyvä Duryodhana, olen tuonut sinulle Pāṇdavien päät.” Ensin Duryodhana oli hyvin iloinen, mutta sitten hän halusi kuitenkin saada selville, kuuluivatko päät todella Pāṇdaville. Kun hän puristi niitä, ne murskaantuivat ja Duryodhana sanoi: ”Voi, eivät nämä ole Pāṇdavien päitä. Olet tappanut heidän poikansa!” Kun Aśvatthāmā myönsi sen, Duryodhana menetti tajuntansa. Tultuaan tajuihinsa hän sanoi: ”Olet tappanut kaiken toivomme. Olin toivonut, että perheestämme edes nämä viisi poikaa jäisivät henkiin, mutta nyt sinä olet tappanut heidät.” Ja sitten hän kuoli valittaen.

Arjuna otti Aśvatthāman kiinni ja aikoi tappaa hänet. Itse asiassa Kṛṣṇa määräsi: ”Tapa hänet! Hän ei ole enää mikään brāhmaṇa vaan pelkkä sūdra.” Mutta Draupadī sanoi: ”Minä suren poikieni kuolemaa ja tämä roisto on meidän guru-mahārājamme, Droṇācāryan, poika. Hänen isänsä on tehnyt meidän hyväksemme niin paljon. Jos Aśvatthāmā kuolee, silloin Droṇācāryan vaimo, meidän äiti-gurumme tulee onnettomaksi. Päästäkää hänet vapaaksi ja antakaa hänen mennä.” Niinpä Arjuna päästi Aśvatthāmān vapaaksi. Mutta Aśvatthāmaa oli loukattu ja hän maksoi samalla mitalla päästämällä valloilleen brahmāstran. Brahmāstra on hieman samankaltainen kuin atomiase. Se voi tavoittaa ja tappaa vihollisen, missä tämä sitten onkin. Aśvatthāmā tiesi, että Kuru-suvun viimeinen jälkeläinen on Parīkṣit, Abhimanyun poika. ”Hän on äitinsä Uttarān kohdussa, minä tapan hänet ja silloin koko dynastia on tuhottu.”

Kun tuo ase päästettiin vapaaksi, Uttarā, Parīkṣit Mahārājan äiti, tunsi saavansa keskenmenon ja siksi hän lähestyi Kṛṣṇaa. ”Pelasta minut!” Mystisillä kyvyillään Kṛṣṇa suojeli kohdussa olevaa lasta. Kurukṣetran taistelun jälkeen Parīkṣit Mahārāja, Abhimanyun poika, oli viimeinen Pāṇdavien elossa oleva jälkeläinen. Abhimanyu oli Arjunan ja Subhadrān, Kṛṣṇan sisaren, poika ja vasta kuusitoistavuotias, kun hän meni mukaan taisteluun ja kuoli seitsemän suursoturin piiritettyä hänet. Subhadrālla oli yksi lapsenlapsi, Parīkṣit Mahārāja, jolle annettiin koko Pāṇḍavien valtakunta hänen aikuistuttuaan, ja Pāṇdavat lähtivät kohti Himalajaa. Tämä koko tarina on kerrottu Mahābhāratassa. Monenlainen epäonni kohtasi Pāṇḍavia, mutta kaikissa tilanteissa he vain luottivat Kṛṣṇaan, joka aina pelasti heidät. Kuningatar Kuntīn reaktio näihin kaikkiin onnettomuuksiin on nähtävissä seuraavassa säkeessä.