Säkeessä kuvaillaan Jumaluuden Persoonallisuuden henkisen kehon symboliset tuntomerkit, jotka erottavat Hänen kehonsa kaikista muista. Ne ovat Herran kehon erityispiirteitä. Herra saattaa ilmestyä tavallisena ihmisenä, mutta Hän erottuu aina selvästi muista näiden tuntomerkkien perusteella. Śrīmatī Kuntīdevī sanoo, että koska hän on nainen, hän ei pysty näkemään Herraa. Hän ajattelee näin, koska naiset śūdrat (työläiset) ja dvija-bandhut eli kolmen ylemmän yhteiskuntaluokan kelvottomat jälkeläiset, eivät pysty älyllisesti ymmärtämään yliaistillisia asioita, jotka käsittelevät mm. Ylimmän Absoluuttisen Totuuden henkistä nimeä, mainetta ja ominaisuuksia. Vaikka he eivät käsittäisi Herran henkisiä toimintoja, he voivat silti nähdä Hänet aineelliseen maailmaan laskeutuneena arcā-vigrahana, joka siunaa heidän laisiaan langenneita sieluja. Koska langenneet sielut näkevät vain aineellisen, Herra sijoittuu lukemattomiin eri maailmankaikkeuksiin Garbhodakaśayī Viṣṇuna. Hänen yliaistillisen vatsansa lootusmaisesta painanteesta kohoaa lootuksenvarsi, mistä Brahmā, maailmankaikkeuden ensimmäinen olento syntyy. Tämän vuoksi Herra tunnetaan nimellä Paṅkajanābhi. Paṅkajanābhi omaksuu muodokseen eri materiaaleista tehdyn arcā-vigrahan (ylimaallisen muodon), joka voi olla esimerkiksi mielessä ajateltu muoto, puusta, maasta, metallista tai jalokivistä tehty hahmo tai maalaus taikka hiekkaan tehty kuva. Kaikki nämä Herran hahmot koristellaan aina lootuskukkaseppelein. Temppeleissä, joissa Heitä palvotaan, on oltava rauhoittava ilmapiiri, joka auttaa tyynnyttämään aineellisiin riitoihin syventyneiden materialistien kiihkeän mielen. Mietiskelijät palvovat Herran hahmoa mielessään, mutta Herra on armollinen myös naisia, śūdria ja dvija-bandhuja kohtaan, kunhan he vain tulevat temppeleihin palvomaan Häntä. Temppeleissä kävijät eivät suinkaan ole epäjumalan palvojia, kuten jotkut tietämättömät ihmiset väittävät. Suuret ācaryat ovat perustaneet palvontatemppeleitä eri puolille maailmaa auttamaan juuri älyltään rajoittuneita ihmisiä, eikä kenenkään śūdriin, naisiin tai vielä alhaisempiin luokkiin kuuluvan pidä ajatella olevansa temppelipalvelun yläpuolella.

Herran katseleminen aloitetaan Hänen lootusjaloistaan ja jatketaan siitä vähitellen reisiin, vyötäröön, rintaan ja kasvoihin. Herraa ei pidä yrittää katsoa suoraan kasvoihin ellei ensin nähdä Hänen lootusjalkojaan. Śrīmatī Kuntīdevī ei kuitenkaan aloittanut Herran katselemista lootusjaloista, sillä Kuntī oli Herran täti ja Herra olisi voinut nolostua. Säästääkseen Herran hämilliseltä tilanteelta Kuntidevī katsoi Häntä ensin juuri lootusjalkojen yläpuolelle eli vyötäröön, kohotti sitten katseensa vähitellen kasvoihin ja sitten alas lootusjalkoihin. Näin tehdessäään hän toimi aivan oikein.

Ihminen voi heti muistaa Kṛṣṇan nähdessään lootuksen. Kun isä tai äiti rakastaa lastaan ja näkee tämän vaatteet, kengät tai leikkikalut, he muistavat heti lapsensa. ”Tässä ovat lapseni kengät. Tässä on hänen lelujaan. Tässä ovat hänen vaatteensa.” Rakkaus on tällaista. Jos ihminen rakastaa Jumalaa, Kṛṣṇaa, hän voi muistaa Kṛṣṇan aina.

Kṛṣṇan muistaminen ei ole vaikeaa. Kṛṣṇaa kuvaillessaan Kuntīdevī puhuu lootuksista. Kun Kṛṣṇa kuvailee Itseään, Hän sanoo Bhagavad-gītāssa: raso ’ham apsu kaunteya. ”Minä olen nesteiden maku.” Voimme muistaa Kṛṣṇan, kun juomme vettä. Siitä joka juo alkoholia ja ajattelee, että juoman maku on Kṛṣṇa, tulee vielä jonain päivänä suuri pyhimys. Pyydän alkoholistejakin tulemaan Kṛṣṇa-tietoisiksi, puhumattakaan muista, sillä Kṛṣṇa sanoo: raso ’ham apsu kaunteya. ”Minä olen nesteiden maku.” Yleensä ”nesteen” ymmärretään tässä asiayhteydessä tarkoittavan vettä, mutta alkoholikin on nestettä. Alkoholissa on sokeria, melassia ja jotain muuta ainetta, jotka käymisen jälkeen on tislattu. Tietenkään emme hyväksy alkoholia, sillä se humalluttaa. Mikään ei itsessään ole huonoa, mutta alkoholi on huonojen seuraustensa vuoksi pahaksi. Amerikassa on paljon alkoholisteja. Heitä kyllä riittää. Pyydän myös heiltä, että he juodessaan voisivat muistaa viinin maun olevan Kṛṣṇa. Kun he aloittavat näin, jonain päivänä heistä tulee pyhimysmäisiä Kṛṣṇa-tietoisia henkilöitä.

Kṛṣṇa on saatavilla kaikissa olosuhteissa, jos vain haluamme Hänet. Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa (10.10):

”Niille jotka ovat jatkuvasti antautuneita ja palvovat Minua rakastavasti, Minä annan ymmärryksen, jolla he voivat tulla luokseni.” Jos me etsimme vilpittömästi Kṛṣṇaa, Hän on kaikkialla. Aṇḍāntara-stha-paramāṇu-cayāntara-sthaṁ govindam ādi-puruṣaṁ tam ahaṁ bhajāmi (Brahma-saṁhitā 5.35). Kṛṣṇa on niin maailmankaikkeudessa, meidän sydämessämme kuin jokaisessa atomissakin. Häntä ei ole vaikea löytää, on vain tiedettävä miten. Menetelmä on hyvin helppo ja Śrī Caitanya Mahāprabhun määräyksestä me annamme sen kaikille ilmaiseksi. Menetelmä on Hare Kṛṣṇan laulaminen. Kṛṣṇa voidaan ymmärtää heti Hare Kṛṣṇaa laulamalla.

Myös kuullessaan ja toistaessaan Śrīmad-Bhāgavatamin säkeitä ihminen puhdistuu. Kaikki tieto mitä maailmassa on, esitetään Śrīmad-Bhāgavatamissa. Siinä kerrotaan kirjallisuudesta, runoudesta, astronomiasta, filosofiasta, uskonnosta ja rakkaudesta Jumalaan. Śrīmad-bhāgavataṁ pramāṇam amalam. Śrīmad-Bhāgavatamia lukemalla voidaan saada korkein mahdollinen sivistys, sillä Śrīmad-Bhāgavatamin opiskeleminen antaa tietoa kaikista aihepiireistä. Vaikka ihminen ei ymmärtäisi sanaakaan Śrīmad-Bhāgavatamin mantroista, jo niiden äänivärähtelyillä on sellainen voima, että niiden lausuminen puhdistaa. Śṛṇvatāṁ sva-kathāḥ kṛṣṇaḥ puṇya-śravaṇa-kīrtanaḥ. Puṇya tarkoittaa ”hurskasta”, śravaṇa tarkoittaa ”kuulemista” ja kīrtana tarkoittaa ”laulamista”. Śrīmad-Bhāgavatamin säkeiden kuulija tai laulaja tulee itsestään jumalaiseksi. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen temppeleissä on tarkkana sääntönä, että niissä kuunnellaan päivittäin luento, jonka aikana myös lauletaan. Liikkeemme on tarkoitus kouluttaa henkisiä johtajia, mutta ilman kuulemista ja laulamista johtajaksi ei voi tulla. Aineellisessa maailmassa se kyllä on mahdollista, mutta ei henkisessä maailmassa.

Kuuleminen ja laulaminen kastelee antaumuksellisen palvelun siementä, josta itää yksilön alkuperäinen tietoisuus.

Näissä rukouksissa Kuntīdevī, suuri Herran palvoja, antaa mahdollisuuden tulla Kṛṣṇa-tietoiseksi jo pelkästään keskittämällä mieli paṅkajaan, lootukseen. Paṅka tarkoittaa ”mutaa” ja ja tarkoittaa ”syntyä”. Vaikka lootuskukka syntyy mudasta, se on hyvin erikoinen ja Kṛṣṇa pitää siitä hyvin paljon. Kuntīdevī kuvailee Kṛṣṇan ruumiinjäseniä puhumalla lootuskukista, joten heti kun näemme lootuksen, muistamme Kṛṣṇan. ”Kṛṣṇan lootusmaisesta navasta kasvoi lootus, jolle Brahmā, maailmankaikkeuden luoja, syntyi. Maailmankaikkeutemme sisältää lukemattomia planeettoja, meriä, vuoria ja kaupunkeja kulkuneuvoineen, mutta kaikki on saanut alkunsa tuosta lootuksesta.”

Namaḥ paṅkaja-māline. Kṛṣṇasta on lähtöisin tuo ihmeellinen lootus, jossa on koko maailmankaikkeuden siemen. Hän ei ole suinkaan vain tuon yhden kukan alkulähde. Kṛṣṇa ei ole mikään rajallisesti varallinen, joka voisi saada aikaan vain yhden lootuskukan ja olisi sen jälkeen ammennettu tyhjiin. Ei. Kṛṣṇa on lähde yhtä lukuisille maailmankaikkeuksille kuin pitkässä lootusseppeleessä on kukkasia. Sellainen on Jumala. Yasyaika- niśvasita-kālam athāvalambya / jīvanti loma-vilajā jagadaṇḍa- nāthāḥ (Brahma-saṁhitā 5.48). Kṛṣṇa on rajaton. Meidän suurin kiinnostuksemme kohdistuu tähän yhteen planeettaan, mutta Kṛṣṇan luomukseen sisältyy rajattomat määrät planeettoja. Emme pysty laskemaan niiden määrää, kuten emme pysty laskemaan sitäkään montako hiusta päässämme kasvaa. Kṛṣṇan luomakunta on luonteeltaan loputon. Esimerkkinä voidaan antaa lukemattomasti lehtiä kasvava puu. Vastaavasti on lukematon määrä planeettoja ja lukemattomasti maailmankaikkeuksia. Niinpä Kṛṣṇa on rajaton.

Kṛṣṇan napa on lootusmainen, Hänen kaulallaan lepää lootusseppele ja Hänen silmänsä muistuttavat lootuskukan terälehtiä. Ālola-candraka-lasad-vanamālya-vaṁśī (Brahma-saṁhitā 5.31). Kunhan vain muistelemme tätä Kṛṣṇan lootuspiirteitä kuvailevaa säettä, voimme mietiskellä koko elämämme Kṛṣṇan kauneutta, Kṛṣṇan viisautta ja sitä miten Kṛṣṇa ilmentää luomuksensa. Tämä on meditointia – Kṛṣṇan ajattelemista. Dhyānāvasthita-tad-gatena manasā paśyanti ’yaṁ yogi-naḥ. Joogi ajattelee alituisesti Kṛṣṇaa.

Ne jotka ajattelevat jotain persoonatonta, eivät ole joogeja. Heidän mietiskelynsä vaatii jatkuvaa ponnistelua (kleso ’dhikaras teṣām avyaktāsakta-cetasām) eivätkä he saavuta mitään konkreettista. Siksi he pyytävät mietiskelynsä päätteeksi savukkeen. ”Kurkkuni on kuiva, anna minulle savuke.” He eivät harjoita mitään mietiskelyä. Mietiskely tarkoittaa Kṛṣṇan alituista ajattelemista (satataṁ cintayanto mām) ja Kṛṣṇa-tietoisuuden kehittämistä vahvoja valoja noudattamalla (yatantaś ca dṛḍha- vratāḥ).

Meidän on puhdistuttava. Paraṁ brahma paraṁ dhāma pavitraṁ paramaṁ bhavān. Koska Kṛṣṇa on puhdas, emme voi lähestyä Häntä epäpuhtaasti. Me puhdistumme jos ajattelemme aina Kṛṣṇaa ja mietiskelemme Häntä. Puṇya-śravaṇa-kīrtanaḥ. Mietiskeleminen on mahdollista kuulemalla ja laulamalla, jolloin Kṛṣṇan ajatteleminen tapahtuu itsestään. Tällainen on Kṛṣṇa-tietoisuuden menetelmä. Śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ smaraṇam. Sanalla smaraṇam tarkoitetaan ”muistamista”. Jos kuulemme ja laulamme, muistaminen seuraa itsestään ja omistaudumme Kṛṣṇan lootusjalkojen palvomiseen (sevanam). Sitten omistaudumme temppelipalvontaan (arcanam) ja rukouksiin (vandanam). Meidän on uppouduttava Kṛṣṇan palveluun (dāsyam), meistä on tultava Kṛṣṇan ystäviä (sakhyam) ja meidän on luovutettava kaikki Kṛṣṇalle (ātma-nivedanam). Siinä on Kṛṣṇa-tietoisuuden menetelmä.