18: Irti tietämättömyydestä ja kärsimyksestä

bhave ’smin kliśyamānānām
avidyā-kāma-karmabhiḥ
śravaṇa-smaraṇārhāṇi
kariṣyann iti kecana

Toiset taas sanovat, että Sinä ilmestyit elvyttämään muun muassa kuuntelemisen, muistamisen ja palvomisen menetelmät antaumuksellisessa palvelussa, jotta aineellisista vaivoista kärsivät ehdollistuneet sielut hyötyisivät ja vapautuisivat aineen kahleista.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.35

Śrīmad Bhāgavad-gītāssa Herra vakuuttaa ilmestyvänsä jokaisella aikakaudella vahvistamaan uskonnon tien. Korkein Herra on luonut uskonnon tien, eikä kukaan voi keksiä uutta uskontoa, vaikka jotkut sitä kunnianhimoisesti yrittävät. Todellinen uskonto tarkoittaa Herran hyväksymistä korkeimmaksi auktoriteetiksi ja Hänen palveluaan spontaanin rakkauden vallassa. Elävä olento ei voi välttää palvelemista, sillä se on hänelle luontaista. Hänen ainoa tehtävänsä on palvella Jumalaa. Jumala on mahtava ja elävät olennot ovat Hänen alamaisiaan. Siksi elävän olennon velvollisuus on palvella ainoastaan Jumalaa. Valitettavasti harhan vallassa elävät olennot ovat käsittäneet väärin velvollisuutensa ja aineellisten halujensa ajamina ryhtyneet palvelemaan aineellisia aistejaan. Aineellisista toiveista käytetään sanaa avidyā eli tietämättömyys. Niiden vuoksi elävä olento tekee erilaisia suunnitelmia aineellisista nautinnoista, jotka keskittyvät vääristyneen sukupuolielämän ympärille. Tämän johdosta elävä olento juuttuu syntymän ja kuoleman kehään ja joutuu vaeltamaan kehosta toiseen ja eri planeetoille Korkeimman Herran ohjauksessa. Aineellisen elämän kolminkertaisista kärsimyksistä ei voi vapautua millään muulla tavalla kuin nousemalla tietämättömyyden yläpuolelle. Se on luonnonlaki.

Herra on armollisempi kärsiviä eläviä olentoja kohtaan kuin nämä arvaavatkaan ja aiheettomasta armostaan Hän ilmestyy heidän eteensä ja herättää henkiin antaumuksellisen palvelemisen periaatteet, jotka ovat kuuleminen, laulaminen, muisteleminen, palveleminen, palvominen, rukoileminen, yhteistyö ja Jumalalle antautuminen. Omaksumalla kaikki nämä periaatteet tai yhdenkin niistä ehdollistunut sielu voi onnistua irrottautumaan tietämättömyyden kahleista. Tällä tavoin päästään eroon kaikista aineellisista kärsimyksistä, jotka elävä olento luo ulkoisen energian harhauttamana. Herra on suonut eläville olennoille tämän erityisen armon ilmestyessään Śrī Caitanya Mahāprabhuna.

Tässä hyvin tärkeässä säkeessä sanat bhave ’smin tarkoittavat ”tässä aineellisessa maailmassa”. Sana bhava tarkoittaa myös ”kasvamista” ja viittaa siihen mikä on syntynyt. Aineellisessa maailmassa tapahtuu kuudenlaisia muutoksia. Ensin on syntymä, sitten kasvu. Sitten se mikä on syntynyt ja kasvanut, säilyy jonkin aikaa, tuottaa jälkeläisiä, kuihtuu ja lopulta häviää. Nämä kuusi muutosta tunnetaan nimellä ṣaḍ-vikāra. Keho esimerkiksi syntyy tiettynä hetkenä, jonka jälkeen se kasvaa ja säilyy jonkin aikaa. Keho tuottaa jälkeläisiä, tyttäriä ja poikia, ja sitten se vanhenee ja heikkenee. Kun se on viimein hyvin vanha, se kuolee.

Kun ruumis on kuollut, minä itse en ole kuollut. Kun karkeatekoinen ruumis kohtaa loppunsa, minä itse olen vielä olemassa mielestä, väärästä minästä ja älystä muodostuvassa hienojakoisessa kehossa, joka kantaa minut seuraavaan karkeaan ruumiiseen. Jokaisen elävän olennon on hyväksyttävä hienojakoinen keho, vaikka tiedemiehet ja lääkärit eivät asiaa havaitsekaan. Minulla on mieli, sinulla on mieli, mutta voidaanko mieli nähdä? Minulla on älyä, sinulla on älyä, mutta voitko silmillä nähdä minun älyni tai voinko minä nähdä sinun älysi? Ne ovat hyvin hienojakoisia ja näkymättömissä. Henkinen sielu on vielä hienojakoisempi, joten miten tiedemiehet voisivat nähdä sen? He eivät pysty näkemään mieltä, älyä tai väärää minää, puhumattakaan sielusta. Siksi he otaksuvat, että ruumis on kaikki mitä on. Se ei kuitenkaan vastaa tosiasioita.

On tosiasia, että henkinen sielu on äärettömän pieni. Bālāgra-śata-bhāgasya śatadhā kalpitasya ca (Śvetāśvara Upaniṣad 5.9). Sielu on kooltaan kymmenestuhannesosa hiuksen päästä. Ajatelkaamme, että ottaisimme hiuksenpäästä sadasosan. Pystymmekö siihen? Emme. Se ei ole mahdollista. Mutta jos pystyisimme siihen ja sitten jakaisimme tuon osan uudelleen sataan osaan, jokainen niistä olisi henkisen sielun kokoinen.

Tällaisia asioita ei voida tietenkään ymmärtää kokeellisen tiedon avulla. Miten sitten? Ne on opittava auktoriteetilta. Tietomme on epätäydellistä sellaisella tavalla, että se ei voi käsitellä subtiliteetteja ja kun roistot eivät osaa käsitellä näitä seikkoja, he luulevat, että materia on elämän syy. Kuitenkaan he eivät ole onnistuneet osoittamaan, että elämä syntyisi aineesta. He eivät pysty luomaan kemikaaleista edes pientä hyönteistä, jolla olisi jalat ja silmät. Joka ilta näemme valoa kohti lenteleviä pieniä hyönteisiä, joilla on jalat ja silmät. Noista pienistä hyönteisistä Brahmaan on olemassa 8 400 000 erilaista elämänlajia, joiden joukossa me vaellamme ruumiista toiseen, jättäen yhden ja siirtyen toiseen, kuten Kṛṣṇa sanoo Bhagavad-gītāssa: tathā dehāntara-prāptiḥ. Meidän on siis joko hylättävä se mitä Kṛṣṇa sanoo, tai hylättävä kaikki niin sanotut tieteelliset teoriat siitä, että elämä syntyy aineesta. Meitä sitoo Kṛṣṇa-tietoisuus, emmekä siksi hylkää Kṛṣṇan sanoja. Me uskomme, kun Kṛṣṇa sanoo, että meidän on vaellettava ruumiista toiseen.

Jokainen elävä olento on avidyān eli tietämättömyyden vaikutuksessa aineellisessa maailmassa. Avidyā-karma-saṁjñānyā tṛtīyā śaktir iṣyate. Kṛṣṇalla, Jumalalla, on monia miljoonia eri mahteja (parāsya śaktir vividhaiva śrūyate), jotka muodostavat kolme kategoriaa – ulkoinen energia, sisäinen energia ja marginaalinen energia. Marginaalinen eli rajaenergia ja sisäinen energia ovat laadultaan henkisiä, mutta kolmas eli ulkoinen energia on vähäisempi.

viṣṇu-śaktir parā proktā
kṣetrajñākhyā tathā parā
avidyā-karma-saṁjñānyā
tṛtīyā śaktir iṣyate

(Viṣṇu Purāṇa 6.7.61)

Aineellisessa maailmassa kaikki ovat tietämättömiä (avidyā). Brahmākin oli tietämätön ennenkuin hän sai tietoa Kṛṣṇalta. Siksi kenenkään ei tulisi ylpeillä tiedollaan. Jokainen aineellisessa maailmassa on lurjus. Joku elävä olento toivoo: jos saan mahdollisuuden päästä Brahmān asemaan, voin luoda valtavan maailmankaikkeuden. Sitten hän saa itselleen Brahmān kehon. Pieni hyönteinen ajattelee olevansa onnellinen, jos se voi kaivertaa itselleen pienen kolon, missä se saa syödä ja asua rauhassa. Brahmā toivoo luovansa maailmankaikkeuden, me toivomme rakentavamme pilvenpiirtäjän ja muurahainen toivoo luovansa pienen kolon, mutta työmme on laadultaan aivan samankaltaista. Olemme kaikki lurjuksia, koska emme tajua, että aineellisina aikaansaannoksemme eivät ole pysyviä. Tietämättöminä ajattelemme, että tämä tai tuo olisi hienoa. Kāma-karmabhiḥ. Luomme jonkin toiveen (kāma) ja toimimme sen mukaisesti, mikä johtaa moniin vaikeuksiin (kliśyanti). Brahmān aseman saaminen ei ole helppoa. Hänen asemansa on hyvin ylevä ja se annetaan elävälle olennolle, joka on kelvollistunut siihen itsekurillaan. Brahmā on kuitenkin aivan samanlainen elävä olento kuin me muutkin.

kīṭa-janma hao yathā tuyā dāsa
bahirmukha brahma-janme nāhi āśā

”Anna minun syntyä hyönteiseksi sinne missä Sinun palvojasi asuu, sillä jos putoan hänen jalkojensa tomuun elämäni on menestys.” Bhaktivinoda Ṭhākura sanoo: bahirmukha brahma- janme nāhi āśā. ”En halua olla Brahmā, jos en saa olla Kṛṣṇan palvoja.”

Koska elämme tietämättömyydessä, māyā, voimme koska tahansa unohtaa Kṛṣṇan. Siksi meidän on koko ajan toimittava Kṛṣṇa-tietoisesti, jotta emme unohda Häntä. Kuntīdevī osoittaa sen sanoillaan śrāvaṇa-smaraṇārhāṇi. Sana śrāvaṇa tarkoittaa ”kuulemista”, smaraṇa tarkoittaa ”muistamista” ja arhaṇa tarkoittaa ”Kṛṣṇan alttarihahmon palvelemista”. Ihmisen tulisi aina omistautua Kṛṣṇasta kuulemiseen, muistamiseen ja palvomiseen. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen keskukset ovat auki vain sitä varten, että ihmisillä olisi tilaisuus laulaa, tanssia ja palvoa, jotta Kṛṣṇa ei unohtuisi. Sadā tad-bhāva-bhāvitaḥ. Jos ajattelemme Kṛṣṇaa alituisesti, on mahdollista, että muistamme Kṛṣṇan elämämme päättyessä (ante nārāyaṇa-smṛtiḥ).

Kaikki tämä vaatii harjoitusta. Jos joku haluaa esiintyä tanssijana, hänen on harjoiteltava tanssiesitystään. Kun hänestä on tullut hyvä tanssija ja hän esiintyy yleisölle, hänestä sanotaan: ”millainen loistava tanssija!” Hän ei voi suinkaan vaatia pääsevänsä heti esiintymään oikeana tanssijana. Se ei ole mahdollista. ”Ei, ei, minä en osallistu harjoituksiin. Päästäkää minut vain heti lavalle ja minä esiinnyn.” Sellainen ei käy, teatterinjohtaja ei salli sitä, sillä kenestäkään ei voi tulla hyvää tanssijaa ilman harjoitusta. Elämän tarkoitus on muistaa Kṛṣṇa elämän päättyessä (ante nārāyaṇa-smṛtiḥ). Jos ihminen muistaa Kṛṣṇan elämänsä lopussa, hän on onnistunut elämässään.

Aineellisessa maailmassa on kärsittävä aineellisista kurjuuksista, vaikka lurjukset eivät halua ymmärtää sitä, sillä he ovat kokonaan tietämättömyyden pauloissa. Salakuljettaja jatkaa tekosiaan, vaikka hän hyvin tietää joutuvansa kiinni ja saavansa rangaistuksen. Varas tietää, että hänet pidätetään ja häntä rangaistaan rikoksesta. Häntä on saatettu jo rangaistakin monesti, mutta silti hän tekee saman rikoksen uudelleen (punaḥ punaś carvita-carvaṇānām). Miksi? Tietämättömyydestä. Hän on niin tietämättömyyden vallassa, että hän ei ajattele sitä, miksi hän jatkaa varastamista ja joutuu aina uudelleen vankilaan. ”Miksi teen näin? Lopputulos ei ole hyvä.” Sukupuolisesti liian aktiivinen mies sairastuu helposti sukupuolitauteihin ja joutuu käymään läpi hoidon, mutta silti hän hakeutuu prostituoitujen seuraan. Se on avaidha strī-saṅga, luvatonta sukupuolielämää. Myös normaalista sukupuolielämästä koituu hankaluuksia. Nainen tulee raskaaksi ja joutuu kärsimään raskausajasta. Synnytys voi olla joskus vaarallinen. Isän on lapsen syntymän jälkeen huolehdittava lapsesta ja työskenneltävä lujasti hankkiakseen lapselleen koulutuksen. Veda-kirjallisuudessa sanotaan: bahu-duḥkha-bhājaḥ. Sukupuolielämästä, oli se sitten luvatonta tai luvallista, seuraa aina monia hankaluuksia. Tṛpyanti neha kṛpanaḥ. Mutta tietämätön lurjus ei saa tarpeekseen. Sen sijaan hän tekee saman yhä uudelleen (punaḥ punaś carvita-carvaṇānām). Tästä käytetään ilmausta bhava-roga eli aineellisen olemassaolon sairaus.

yan maithunādi-gṛhamedhi-sukhaṁ hi tucchaṁ
kaṇḍūyanena karayor iva duḥkha-duḥkham

(Śrīmad-Bhāgavatam 7.9.45)

Veda-kulttuurissa pienet pojat harjoitetaan elämään selibaatissa eli brahmacāreina, jolloin he eivät joudu kärsimään sukupuolielämän aiheuttamista vaikeuksista. Ne jotka eivät pysty olemaan brahmacāreja voivat mennä naimisiin. Kun mies on saanut jo alusta asti brahmacārī-koulutuksen, hän ei vietä perhe-elämää pitkään vaan hänestä tulee pian vānaprastha (maallisesta elämästä vetäytynyt) ja hän hyväksyy sannyāsan eli kieltäymyksen elämänvaiheen.

Aineellisessa maailmassa kärsivät kaikki: linnut, puut, eläimet, kasvit ja jopa Brahmā ja Indra. Indrakaan ei ole turvassa; hän on aina huolissaan kilpailijoista, joita voi tulla hänen tielleen.

tat sādhu manye ’sura-varya dehināṁ
sadā samudvigna-dhiyām asad-grahāt

(Śrīmad-Bhāgavatam 7.5.5)

Miksi jokainen aineellisessa maailmassa on jatkuvasti huolissaan? Avidyā-kāma-karmabhiḥ. Koska he ovat lurjuksia. ”Jätä turhanpäiväisyydet ja antaudu minulle, sinä lurjus”, Kṛṣṇa kovistelee. Se on Kṛṣṇan suurta armoa. Hän on ylin isä. Siksi Hän sanoo suoraan, sarva-guhyatam: ”Tämä on kaikkein luottamuksellisinta tietoa.” Sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja. ”Senkin lurjus, luovu kaikesta muusta ja antaudu Minulle.”

Juuri siksi Kuntī sanoo: ”Olet saapunut opettamaan lurjuksia ja saat heidät kuuntelemaan, muistamaan ja palvomaan.” Se on bhaktia. Śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ. On kuunneltava ja laulettava Viṣṇusta, Kṛṣṇasta. Kun palvojat sitten aloittavat Viṣṇusta ja Kṛṣṇasta kuulemisen ja mantralaulamisen, heti joku swami sanoo, että minkä tahansa nimen kuuleminen ja toistaminen ajaa saman asian. Miksi juuri Viṣṇun nimen? Miksi ei Kālīn? Bengalissa eräs ryhmä on keksinyt ”kālī-kīrtanan” eli puolijumalatar Kālīn nimen laulamisen. Mitä hullutusta! Veda-kirjallisuudessa ei mainita mitään kālī-kīrtanaa. Kīrtana tarkoittaa śravaṇaṁ kīrtanaṁ viṣṇoḥ – Kṛṣṇasta, Viṣṇusta, kuulemista ja Hänestä laulamista. Veda-kirjallisuus suosittelee Harin, Kṛṣṇan eikä kenenkään muun pyhän nimen laulamista, harer nāma.

Śrāvaṇaṁ kīrtanam eli kuulemista ja laulamista Śrīla Śukadeva Gosvāmī kuvailee hienosti Śrīmad-Bhāgavatamin toisessa laulussa (2.4.5):

yat-kīrtanaṁ yad-smaraṇaṁ yad-īkṣaṇaṁ
yad-vandanaṁ yat-śravaṇaṁ yad-arhaṇam
lokasya sadyo vidhunoti kalmaṣaṁ
tasmai subhadra-śravase namo namaḥ

Śrīla Śukadeva Gosvāmī osoitti kunnioitustaan Kṛṣṇalle tällä säkeellä, ennen kuin hän aloitti Śrīmad-Bhāgavatamin puhumisen. ”Osoitan kunnioitukseni Hänelle, sillä jo pelkästään Hänestä kuuleminen on suotuisaa, subhadra.” Koko Bhāgavatam on Kṛṣṇan ylistystä ja tämä on Śukadeva Gosvāmīn ylistystä. Hän sanoo, että ihminen voi puhdistua täydellisesti ylistämällä Kṛṣṇaa, mietiskelemällä Häntä tai vain istumalla alttarihahmojen edessä temppelissä ja ajattelemalla miten kauniisti Kṛṣṇa on puettu, miten kauniisti Rādhārāṇī on puettu. Jos ihminen ei pysty toistamaan pyhää nimeä tai jos hänen mielensä on häiriintynyt eikä hän pysty keskittymään Kṛṣṇaan, hänelle annetaan se mahdollisuus, että hän voi nähdä alttarihahmon temppelissä. Jos bhakta palvelee alttarihahmoja, hänellä on hyvä tilaisuus nähdä Kṛṣṇa jatkuvasti, kaksikymmentä neljä tuntia vuorokaudessa. Pestessään temppelin lattiaa, pukiessaan alttarihahmot, kylvettäessään alttarihahmot tai tarjotessaan alttarihahmoille ruokaa, bhakta näkee Hänet aina. Antaumuksellinen palvelu toimii näin, mutta ihmiset ovat sellaisia lurjuksia, että he eivät mene edes katsomaan alttarihahmoja. Mitä tämä alttaripalvonta on muuta kuin kuvanpalvontaa, he ajattelevat. He voivat palvoa Gandhin patsasta tai jotain muuta vastaavaa, mutta kun heitä pyydetään katsomaan alttarihahmojen palvelua, he sanovat, että se on vain kuvanpalvontaa.

Kalkutassa Chaurangi Squarella seisoo Sir Asutosa Mukherjin patsas. Vuoden mittaan linnut sotkevat ulosteellaan patsaan pään, johon uloste kovettuu. Kerran vuodessa kadunlakaisijat puhdistavat patsaan ja saman päivän iltana tärkeät miehet tulevat ripustamaan patsaan kaulaan kukkaseppeleen. Kun he ovat lähteneet, seuraavana aamuna linnut tulevat taas ja ulostavat patsaan kasvoille. Tällainen palvonta kyllä hyväksytään – Sir Asutosa Mukherjin kasvot puhdistetaan kaupungin kadunlakaisijan harjalla – mutta jos me pystytämme Kṛṣṇan alttarihahmon ja palvomme Häntä, ihmiset sanovat sitä kuvanpalvonnaksi.

Tietämättömyys eli avidyā sitoo ihmisiä ja keino, jolla heitä voidaan kouluttaa ja auttaa pois tietämättömyyden kahleista on antaumuksellinen palvelu. Śukadeva Gosvāmī selittää, että ihminen voi lausua Kṛṣṇan nimeä ja mietiskellä Kṛṣṇaa, ja jos se ei ole mahdollista hän voi vain istua katselemaan Kṛṣṇan alttarihahmoa. Jopa lapsi voi nähdä, että ”tuossa on Kṛṣṇa ja tuossa on Rādhārāṇī”. Pieni lapsi, jopa eläin, voi tehdä niin ja saada siitä hyötyä. Jos ihminen on älykäs, hän voi lisäksi esittää rukouksia ja henkisen opettajan kouluttama bhakta voi suorittaa oikeata alttarihahmonpalvontaa.

Kristityt ja muslimit ovat myös vaiṣṇavia, koska he rukoilevat Herraa: ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Tällä tavalla rukoilevat eivät ehkä tiedä kovin paljon ja ovat alkutasolla, mutta se on alku, sillä he lähestyvät Jumalaa. Kirkossa tai moskeijassa käyminen on hurskasta (catur-vidhā bhajante māṁ janāḥ sukṛtino ’rjuna). Niinpä ne jotka aloittavat tällä tavalla, tulevat jonain päivänä olemaan puhtaita vaiṣṇavia. Ihmiskunnan suuri vaara on ateistinen propaganda, jolla kirkossa ja temppelissä käyminen kielletään.

Ihmisen tulee tehdä jotakin ymmärtääkseen Jumalan, vaikkei hän olisi kovin edistynyt. Lapsi lähetetään kouluun opettelemaan aakkosia, mutta jos lapsi on kiinnostunut, hän voi jonain päivänä olla suuri oppinut. Vastaavasti hurskas ihminen voi jonain päivänä tulla puhtaaksi bhaktaksi. Miksi pitää luopua kokonaan uskonnosta, maallistua täysin ja avata tehdas, jossa valmistetaan pultteja ja muttereita. Miksi pitäisi raataa, juoda alkoholia ja syödä lihaa? Mitä kulttuuria sellainen on? Tämän takia ihmiset kärsivät niin paljon.

Tietämättömät ihmiset luulevat, että tehtaiden avaaminen tekee heidät onnellisiksi. Miksi heidän pitää tehtaita perustaa? Siihen ei ole tarvetta. Maata on paljon, ihmiset voivat viljellä oman ruokaviljansa ja syödä hyvin ilman mitään tehtaitakin. Maitoa saadaan myös ilman tehdasta. Tehtaat eivät tuota maitoa ja viljaa. Nykyinen ruokapula maailmassa on lähinnä noiden tehtaiden syytä. Kun ihmiset asuvat kaupungeissa ja tuottavat pultteja ja muttereita, kuka viljelee maata? Yksinkertainen elämä ja korkeatasoinen ajattelu on ratkaisu talousongelmiin. Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeessä bhaktat kasvattavat oman ruokansa ja elävät itseriittoisesti, jotta lurjukset näkisivät kuinka eletään rauhanomaisesti, syödään itsekasvatettua viljaa, juodaan maitoa ja lauletaan Hare Kṛṣṇaa.

Kṛṣṇa-tietoisuutta tulisi levittää hyvin voimakkaasti kaikkialle maailmaan. Ihmiset hyötyvät valtavasti jo pelkästään siitä, että he näkevät Jumalan alttarihahmot tai yhtyvät Hare Kṛṣṇa -mantran laulamiseen. Kīrtanan eli mantralaulamisen harjoittaminen auttaa ajattelemaan Kṛṣṇaa. Ihminen voi ajatella tanssineensa ja laulaneensa kaksi tuntia Hare Kṛṣṇaa, ja pohtia mitä se merkitsee. Se on Kṛṣṇan muistamista, smarana. Sekin on smarana, vaikka hän ajattelisi, että tuli tuhlanneeksi kaksi tuntia turhaan laulaessaan ”Kṛṣṇa, Kṛṣṇa”. Ihmiset ostavat meiltä Kṛṣṇasta kertovia kirjoja, sillä Kṛṣṇa-tietoisuus -liike leviää. He ovat uteliaita, kyselevät kuka Kṛṣṇa on ja haluavat nähdä kirjan. Sitten he näkevät jo kannessa Rādhān ja Kṛṣṇan kuvan ja avattuaan kirjan he näkevät vielä lisää. Kirjassa on paljon Kṛṣṇaa ylistäviä rukouksia. Jotkut kuulevat Kṛṣṇasta ja jotkut lukevat Hänestä. Jos he ovat onnekkaita, heistä tulee Kṛṣṇa-tietoisia ja he palvovat alttarihahmoja. Antaumuksellisen palvelun menetelmät, joita ovat kuuleminen, laulaminen, Kṛṣṇan muistelu ja niin edelleen, ovat täydellisinä sellaisia, että jo niistä yhdenkin harjoittaminen puhdistaa ihmisen. Śrīla Śukadeva Gosvāmī rukoileekin: ”Tarjoan palvelukseni Jumaluuden Ylimmälle Persoonallisuudelle, sillä jo Hänen muistamisensa, Hänen ylistämisensä tai vain Hänen näkemisensä, hyödyttävät monella tavalla.”

Śukadeva Gosvāmī on yksi merkittävistä kahdestatoista henkisestä auktoriteetista, joita meidän tulisi seurata (mahājano yena gataḥ sa panthāḥ). Hän vahvistaa, että harjoittamalla jotain antaumuksellisen palvelun muotoa, ihminen puhdistuu aineellisesta liasta. Milloin? Sadyaḥ – heti, välittömästi. Tämä on Kṛṣṇa-tietoisuus -liikkeen tarjoama valtava hyöty.