Brahmā on suoraan Korkeimman Herran, ylimmän isän, poika eikä hän koskaan ollut äidin kohdussa. Siksi hänet tunnetaan nimellä ātma-bhū. Puolijumala Brahmā paneutuu maailmankaikkeuden jatkuvaan luomistyöhön, joka heijastaa Kaikkivoivan mahteja. Maailmankaikkeuden sädekehässä sijaitsee Śvetadvīpan ylimaallinen planeetta, joka on Kṣīrodakaśāyī Viṣṇun valtakunta. Kṣirodakaśāyī Viṣṇu edustaa Korkeimman Herran Paramātmā-piirrettä. Aina silloin kun maailmankaikkeudessa ilmenee vaikeuksia, joita hallitsevat puolijumalat eivät pysty ratkaisemaaan, he pyytävät apua Brahmājīlta ja jos hän ei pysty auttamaan, hän pyytää apua ja rukoilee Kṣirodakaśāyī Viṣṇua ratkaisemaan ongelman. Tuollaisia ongelmia syntyi, kun Kaṁsa ja muut demoniset kuninkaat hallitsivat maailmaa ja maapalloa kuormittivat asuroiden pahat teot. Brahmājī ja muut puolijumalat rukoilivat Kṣīrodaka-valtameren rannalla ja heille ilmoitettiin Kṛṣṇan ilmestymisestä Vasudevan ja Devakīn pojaksi. Niinpä jotkut sanovat, että Herra Kṛṣṇa ilmestyi maailmaan Brahmājīn rukousten ansiosta.

Kuntīdevī kuvailee mitä eri ihmiset ovat sanoneet Kṛṣṇan ilmestymisen syistä. Jotkut sanovat, että Hän ilmestyi Vasudevan ja Devakīn pyynnöstä ja jotkut sanovat, että Hän ilmestyi Brahmān pyynnöstä. Bhārāvatāraṇāyānye bhuvo nāva ivodadhau. ”Jotkut sanovat, että Hän ilmestyi keventämään maailman taakkaa, sillä maapallo oli kuin ylilastattu laiva valtamerellä.” Kun maapallo on ylikuormitettu, ihmiset kärsivät sodasta, kulkutaudeista, nälänhädästä, epidemioista ja niin edelleen. Se on luonnon laki.

Maapallo leijuu avaruudessa miljoonien planeettojen joukossa. Planeetoilla on korkeita vuoria ja valtameriä. Planeetat kelluvat, koska Kṛṣṇa on niiden sisällä jokaisessa atomissa, kuten Bhagavad-gītāssa sanotaan (gām āviśya). Maapallo ei ole painoton vaan hyvin raskas, mutta se kelluu, koska Korkein Henki on sen sisällä.

Henki keventää kaiken missä se on läsnä. Elävä ihmiskeho kelluu vedessä, mutta ruumis, josta sielu on poistunut, vajoaa heti. Elävä lapsi voidaan nostaa yhdestä kädestä syliin, mutta kuollut lapsi on hyvin painava. Nyt olemme painavia mutta kun kehitymme henkisesti, pääsemme eroon aineellisista esteistä. Nyt voimme lentää taivaalla, mutta henkinen sielu on niin kevyt, että kun se vapautuu ruumiista, se voi palata sekunnissa Vaikuṇṭhalokalle, henkiseen maailmaan (tyaktvā dehaṁ punar janma naiti mām eti).

Miksi maailma kantaa taakkaa? Sitä kuormittavat demonit, jotka vastustavat antaumuksellista palvelemista. Kun äiti maa tuntee, että tuo taakka on liian raskas, Kṛṣṇa ottaa kantaakseen sen. Jos laiva on ylilastattu, se on vaarallisessa tilanteessa, sillä se voi upota koska tahansa. Kun äiti maa tunsi olonsa liian epämukavaksi demonien kuormittaessa maapalloa (sīdantya bhūri-bhāreṇa), hän pyysi apua Brahmālta, maailmankaikkeuden ensimmäiseltä elävältä olennolta. Kun tarve vaatii, maailmankaikkeuden tärkeät henkilöt pyytävät neuvoa Brahmālta, joka puolestaan pyytää Viṣṇua keventämään taakkaa, mikä se sitten onkin. Silloin Kṛṣṇa tai Viṣṇu inkarnoituvat, kuten Bhagavad- gītāssa (4.7) sanotaan:

”Missä ja milloin uskonnon harjoittaminen taantuu, oi Bharatan jälkeläinen, ja uskonnottomuus lisääntyy, silloin Minä ilmestyn.”

Laittomuuksien ja rikollisten lisääntyessä valtio on ylikuormitettu ja epävakaassa tilassa, jolloin viranomaiset ovat huolissaan. Vastaavasti kun demonit ja ateistit valtaavat maailman, he ovat raskas taakka, ja puolijumalat, maailmankaikkeuden jumalalliset hallitsijat, ovat neuvottomia. Kun kansalaiset ovat lainkuuliaisia, viranomaisilla on helppoa, mutta jos kansalaiset ovat rikollisia, he ovat taakaksi viranomaisille. Samankaltainen tilanne järkyttää joskus kosmista tasapainoa aineellisessa maailmassa. Niin demoneja kuin puolijumaliakin on aina olemassa, mutta kun demoniset voimat lisääntyvät, maapallo ylikuormittuu. Tuolloin puolijumalat kääntyvät etsimään neuvoa Herra Brahmālta.

Herra Brahmā on yksi kahdestatoista auktoriteetista, joista käytetään nimeä dvādaśa-mahā-jana. Svayambhūr nāradaḥ śambhuḥ kaumāraḥ kapilo manuḥ / prahlādo janako bhīṣmo balir vaiyasakir vayam (Śrīmad-Bhāgavatam 6.3.20). Meidän on seurattava mahājanoja, suuria auktoriteetteja, jos haluamme saada yliaistillista tietoa. Pyhät Vedat sanovat: tad-vijñānārthaṁ sa gurum evābhigacchet. Jos haluamme tietää kaiken, meidän on käännyttävä gurun, vilpittömän auktoriteetin, henkisen opettajan, puoleen. Alkuperäinen guru on Kṛṣṇa. Kṛṣṇa opetti Arjunaa ja Hän opetti myös Brahmaa, kuten Śrīmad- Bhāgavatamissa sanotaan (tene brahma hṛdā ya ādi-kavaye).

Śrīmad-Bhāgavatamissa kuvataan tuota luomuksen alkuperäistä syytä, johon tutkimuksen tulisi kohdistua. Mikä on luomuksen alkuperäinen syy? Janmādy asya yataḥ. Kaiken alkuperäinen syy on janman, sthitin ja pralayan – luomisen, ylläpidon ja tuhon – syy. Kehomme on syntynyt tiettynä ajankohtana, se säilyy joitakin vuosia – ehkä kymmenen, kaksikymmentä, viisikymmentä vuotta, kehosta riippuen – ja sitten se tuhoutuu. Mistä se tuli ja minne se tuhouduttuaan joutuu? Tiede tuntee lait energian häviämättömyydestä. Mikä on energian alkulähde? Sillä on alkulähde (yato vā imāni bhūtāni jāyante) ja se kerrotaan Śrīmad-Bhāgavatamissa.

Tuo alkulähde ei ole sokea. Lurjukset kuvittelevat kaiken syntyneen tyhjästä. Mutta miten jotakin voisi syntyä tyhjästä? Ei ole todisteita, että sellaista tapahtuisi, mutta typerykset väittävät, että niin tapahtuu eli he ovat sokeita. Millainen on tuo alkulähde, josta kaikki saa alkunsa, jossa kaikki on olemassa ja johon kaikki menee takaisin? Śrīmad-Bhāgavatamissa (1.1.1) sanotaan: janmādy asya yato ’nvayād itarataś cārtheśv abhijñāḥ.

Sana jñāḥ tarkoittaa ”tietoa” ja abhi tarkoittaa ”erityistä”. Meillä ei ole riittävää tietoa siitä, mistä tulemme ja mihin menemme kuoleman jälkeen. Siksi me emme ole abhijñā, ylevässä tietoisuudessa. Kaiken alkulähde on kuitenkin abhijñā. Hän ei ole kivi tai tyhjyys. Kuinka Hän voisikaan? Luomus itsessään todistaa, että Korkein on tietoinen. Kuka tahansa osaa arvostaa kosmista ilmentymää ja sen täydellistä toimintaa. Aurinko ja kuu nousevat täsmälleen oikeaan aikaan kymmenesosa sekunnin tarkkuudella ja vuodenajat vaihtuvat samalla tavalla ja antavat hedelmiä ja kukkia. Koko kosminen ilmentymä toimii yhtä täsmällisesti ja systemaattisesti. Jos ei olisi olemassa jotakuta, joka on abhijñā – jotakuta hyvin älykästä, joka tietää kaiken – kuinka kaikki tämä olisi voitu luoda? Jotkut ihmiset väittävät, että kaikki tämä on ilmestynyt tyhjästä. Mitä hulluutta! Voiko tällainen luomakunta syntyä tyhjästä? Osoittavatko tuollaiset ajatukset hyvää järkeä? Śrīmad-Bhāgavatamin mukaan eivät.

Śrīmad-Bhāgavatamissa sanotaan, että kaikki ilmestyy henkilöstä, joka on abhijñā, hyvin älykäs ja hyvin kokenut, ja että alkuperäinen älykäs henkilö siirsi tiedon alkuperäiselle luodulle olennolle, joka on ādi-kavi, herra Brahmā (tene brahmā hṛdā ya ādi-kavaye). Brahmālla, alkuperäisellä luodulla olennolla, on alkuperäinen lähde, johon hän on yhteydessä. Ymmärrämme, että saamme tietoa henkilöltä, jonka kanssa olemme kasvotusten. Mutta kun Brahmā luotiin, hän oli yksin. Miten hän siis vastaanotti tiedon? Se selitetään Śrīmad-Bhāgavatamissa: tene brahmā hṛdā. Sana hṛdā tarkoittaa ”sydämestä käsin”. Korkein Henkilö, Paramātmā, on jokaisen elävän olennon, myös Brahmān, sydämessä. Vaikka Brahmā oli yksin, hän vastaanotti tiedon, jonka Korkein saneli. Sana brahma tarkoittaa ”Vedojen tietoa”. Veda-tieto annettiin siis ensimmäiseksi Brahmālle.

Veda-tieto voidaan antaa kenelle tahansa, sillä Kṛṣṇa on jokaisen sydämessä (sarvasya cāhaṁ hṛdi sanniviṣṭaḥ), mutta sen vastaanottamiseen on kelvollistuttava. Kṛṣṇa auttaa meitä antamalla tietoa sisältä käsin Ylisieluna (caitya-guru) ja ulkopuolelta henkisenä opettajana.

Brahmā vastaanottaa tietoa Kṛṣṇalta, jakaa Veda-tiedon ja on siksi auktoriteetti. On olemassa neljä sampradāyaa eli oppilasketjua, joiden välityksellä Veda-tietoa jaetaan. Yksi lähtee Brahmāsta, yksi Lakṣmīsta, yksi Herra Śivasta ja yksi neljästä Kumārasta. Meidän on pyydettävä neuvoa joltain arvovaltaiselta Kṛṣṇan edustajalta, joka kuuluu yhteen näistä oppilasketjuista, sampradāya, ja silloin saamme oikeaa tietoa. Maan henkilöitymä lähestyi Brahmaa, joka rukoili Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta: ”Maapallon taakkana ovat demonit ja siksi pyydän Sinua ilmestymään.” Jotkut sanovat siksi, että Herra ilmestyi Brahmān pyynnöstä keventämään maailman taakkaa.

Kun Kṛṣṇa ilmestyy, Hän suojelee palvojiaan ja surmaa demonit. Siksi Kṛṣṇan Nārāyana-hahmolla on neljä käsivartta. Kahdessa kädessään Hän pitelee kiekkoa ja nuijaa, joilla Hän surmaa demonit. Toisissa kahdessa kädessään Hän pitelee simpukkaa ja lootusta, joilla Hän siunaa ja suojelee palvojiaan. Herra sanoo: kaunteya pratijānīhi na me bhkataḥ praṇaśyati. Kṛṣṇa julistaa simpukallaan, että Hänen palvojansa ei milloinkaan tuhoudu. Lootuskukalla Hän antaa siunauksensa. Lootuskukka, joka nähdään toisinaan myös Lakṣmīn kädessä, on siunauksen symboli.

Voidaan sanoa, että Kṛṣṇa ilmestyi joistain näistä syistä, mutta oikea johtopäätös on, että Hän ilmestyy omaksi ilokseen, ei siksi että jokin syy velvoittaisi Häntä. Me synnymme, koska karmamme määrää niin, mutta Kṛṣṇa on täysin itsenäinen, eikä Hän ilmesty jonkun pyynnöstä tai karman takia. Hän tulee omasta vapaasta tahdostaan, (ātma-māyayā). Meidän on pakko syntyä Kṛṣṇan ulkoisen, aineellisen energian, käskystä, mutta māyā, energia, tai kukaan muu ei hallitse Häntä, eikä Hän siksi synny sellaisissa olosuhteissa. Māya eli harhaanjohtava energia toimii Kṛṣṇan alaisuudessa, kuinka siis se voisi hallita Kṛṣṇaa? Bhagavad-gītāssa niitä, jotka luulevat, että māyā hallitsee Kṛṣṇaa samoin kuin se hallitsee meitä, kutsutaan nimellä mūḍha eli typerys (avajānanti māṁ mūḍha mānuṣīṁ tanum āśritam).

Kṛṣṇa on alkuperäinen Nārāyaṇa, koko kosmisen ilmentymän alkulähde. Brahmā, joka on ensimmäinen elävä olento ja syntynyt aivan luomisen jälkeen, on Nārāyaṇan poika. Nārāyaṇa astuu ensimmäisenä aineelliseen maailmankaikkeuteen Garbhodakaśāyī Viṣṇuna. Ilman hengen kosketusta, aine ei voi luoda. Niiden jotka etsivät aineellisen luomuksen alkuperäistä syytä, on tiedettävä, että luominen tapahtuu, kun sielu on läsnä. Henkinen sielu aktivoi ainetta; ei suinkaan niin, että aine loisi sielun.

Buddhistisen teorian mukaan elinvoima – voima joka meillä kaikilla on – luodaan aineellisesti. Buddhistinen teoria vaikuttaa tällä hetkellä kaikkialla maailmassa. Tosiasia on kuitenkin, että aine kehittyy elinvoiman ollessa paikalla. Sen voimme helposti käsittää. Kun lapsi on syntynyt, hän kasvaa ja hänen kehonsa varttuu, mutta jos lapsi syntyy kuolleena – eli henkinen sielu ei ole kehossa läsnä – keho ei kehity. Henki on siis aineen kehittymisen perusta eikä toisin päin. Miksei kuollut lapsi kasva? Koska henkinen sielu ei ole paikalla. Puu kasvaa niin kauan kuin siinä on elämää. Jos kylvämme banianpuun pienen siemenen maahan ja kastelemme sitä, se itää sillä siinä on sielu. Mutta jos paahdamme siemenen tulessa ja kylvämme sen, siemen ei idä, sillä siinä ei ole enää sielua.

Aine kasvaa ja kehittyy, kun henkinen sielu on paikalla ja tämä periaate on pysynyt samana luomuksen alusta asti. Luomuksen alussa Korkein Henki astui maailmankaikkeuteen ja ensimmäinen elävä olento, Brahmā, syntyi Viṣṇun ylimaallisesta navasta kasvaneesta lootuksesta. Kun ajattelemme, että lootus, jolle Brahmā syntyy, on myös ainetta, voimme ymmärtää, että sekin on kasvanut hengestä. Niinpä henki, sielu, on luomuksen perusta.

Herra Viṣṇu tunnetaan nimellä Padmanābha, sillä lootus jolle Herra Brahmā syntyy, kasvaa Hänen navastaan. Brahmā tunnetaan nimellä ātma-bhū, sillä hän syntyi suoraan isästään, Nārāyaṇasta eli Viṣṇusta, ilman yhteyttä äiti Lakṣmījiin. Lakṣmīji oli lähellä Nārāyaṇaa ja palveli Häntä, mutta silti Nārāyaṇa siitti Brahmān ilman yhteyttä Lakṣmījiin. Sellaista on Jumalan kaikkivoipaisuus. Jos me haluamme lapsen, tarvitsemme vaimon apua, sillä emme voi panna alulle lasta yksin. Mutta Kṛṣṇa, Herra Viṣṇu, loi Herra Brahmān ilman vaimonsa Lakṣmīn apua, sillä Hän ei ole kenestäkään riippuvainen. Ne jotka pitävät Nārāyaṇaa ihmisen kaltaisena, voivat ottaa tästä oppia.

Veda-kirjallisuudessa kielletään tavallisten elävien olentojen hyväksyminen Nārāyaṇan veroisiksi.

Joku on keksinyt ilmauksen daridra-nārāyaṇa, jolla yritetään sanoa, että Nārāyaṇasta on tullut köyhä ja että kerjäläinen, joka kolkuttaa ovelleni on myös Nārāyaṇa. Tästä ei ole puhetta Veda-kirjallisuudessa. Nārāyaṇa on Lakṣmīn valtias ja Lakṣmī on onnenjumalatar. Vain typerykset kuvittelevat Hänen jotenkin kärsivän köyhyyttä. Roistomaiset ihmiset sanovat, että Nārāyaṇa, Brahmā, Śiva ja kaikki puolijumalat, sinä ja minä ja kaikki muut, ovat aivan samantasoisia. Se ei ole viisasta. Nārāyaṇa on asamaurdhva. Se tarkoittaa, että kukaan ei voi olla Hänen vertaisensa tai Häntä mahtavampi. Siksi Kṛṣṇa, Nārāyaṇa Itse, sanoo Bhagavad-gītāssa: mattaḥ parataram nānyat. ”Kukaan ei ole Minua mahtavampi.” Eikä kukaan ole Hänen veroisensa. Sana asama osoittaa, että kukaan ei ole Hänen veroisensa ja anūrdhva tarkoittaa, että kukaan ei ole Häntä mahtavampi. Sellainen on Herran asema.

Nārāyaṇa ei ole tavanomainen elävä olento. Hän on Itse Jumaluuden Ylin Persoonallisuus ja Hänellä on kaikkien aistien toimintakyky kaikissa ylimaallisen kehonsa osissa. Tavallinen ihminen saattaa alkuun lapsen sukupuolisessa kanssakäymisessä eikä hänellä ole siihen muuta mahdollisuutta. Mutta Nārāyaṇa on kaikkivoipa ja siksi Hän voi siittää lapsen navastaan. Hänen jokainen ruumiinosansa on mahdillinen, kuten Brahmā-saṁhitāssa (5.32) selitetään: aṅgāni yasya sakalendriya-vṛttimanti. Minä näen silmilläni, mutta Kṛṣṇa voi myös syödä silmillään. Lurjukset huomauttavat, että te tarjoatte Kṛṣṇalle ruokaa, mutta mitä Hän on siitä syönyt? Ruoka on vielä siinä. Hän ei ole syönyt mitään. He eivät tiedä, että Kṛṣṇa voi syödä silmillään, sillä Hän voi tehdä mitä tahansa millä tahansa yliaistillisen kehonsa osalla. Kun pyykkäri kieltäytyi antamasta Kṛṣṇalle vaatteita Mathurāssa, Herra Kṛṣṇa näytti yliaistilliset voimansa leikatessaan miehen pään irti kädellään. Miten se oli mahdollista? Se oli mahdollista, koska Kṛṣṇa on kaikkivoipa.

Herra on täydellinen ja itsenäinen tekemään mitä tahansa eri mahdeillaan. Tämä selitetään Śrīmad-Bhāgavatamin alussa sanoilla abhijñāḥ svarāṭ. Sana sva-rāṭ osoittaa, että Hän on itseriittoinen ja täysin riippumaton. Se on Jumalan ominaisuus. Nykyään on monia itsensä Jumalaksi julistavia inkarnaatioita, mutta heti kun heillä on hammassärkyä, he pyytävät apua hammaslääkäriltä. ”Auta minua!” Jos olet Jumala, auta itse itseäsi. Miksi menisit hammaslääkäriin? Tuollaiset ihmiset ovat huijareita, jotka hankaloittavat Kṛṣṇa-tietoisuuden levittämistä. Tuollaiset lurjukset ja demonit kuormittavat koko maailmaa ja niinpä atomipommi odottaa heitä Korkeimman tahdosta.