16: Paluu luonnolliseen tietoisuuteen

apare vasudevasya
devakyāṁ yācito ’bhyagāt
ajas tvam asya kṣemāya
vadhāya ca sura-dviṣām

Jotkut sanovat Sinun syntyneen Vasudevan ja Devakīn poikana, koska nämä rukoilivat Sinun ilmestymistäsi. Olet epäilemättä syntymätön, mutta suostuit kuitenkin syntymään edistääksesi heidän hyvinvointiaan ja tappaaksesi ne, jotka kadehtivat puolijumalia.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.33

Vasudevan ja Devakīn sanotaan edellisessä elämässään Sutapana ja Pṛśninä harjoittaneen ankaraa askeesia toivoessaan saavansa Herran pojakseen. Heidän askeesinsa ansiosta Herra ilmestyi heidän poikanaan. Bhagavad-gītāssa on jo sanottu, että Herra ilmestyy edistääkseen kaikkien maailman kansalaisten hyvinvointia ja tuhotakseen asurat eli materialistiset ateistit.

Herra sanoo:

yadā yadā hi dharmasya
glānir bhavati bhārata
abhyutthānam adharmasya
tadātmānaṁ sṛjāmy aham

”Missä ja milloin tahansa uskonnon harjoittaminen taantuu, oi Bharatan jälkeläinen, ja uskonnottomuus saa ylivallan, silloin minä ilmestyn maan päälle.” (Bhagavad-gītā 4.7) Sanat dharmasya glāniḥ merkitsevät ”poikkeavuuksia uskonnossa”. Poikkeavuudet turmelevat uskonnon.

Ihmisyhteiskunnassa on vallittava tasapaino hengen ja aineen välillä. Me olemme itse asiassa henkisiä sieluja, mutta jostain syystä olemme joutuneet vangeiksi aineelliseen ruumiiseen ja niin kauan kuin meillä on nämä ruumiit, meidän on hyväksyttävä niiden tarpeet eli syöminen, nukkuminen, parittelu ja puolustautuminen, vaikka sielu ei niitä tarvitsekaan. Sielun ei tarvitse syödä; sen minkä syömme käytämme kehon ylläpitoon. Pelkästään ruumiintarpeista huolehtiva kulttuuri, jossa ei välitetä sielun tarpeista, on tyhjänaikainen ja tasapainoton. Mitä jos me vain pesisimme päällystakkimme, mutta jättäisimme ruumiimme vaille hoitoa? Tai jos meillä olisi häkkilintu ja huolehtisimme vain sen häkistä mutta emme itse linnusta. Se olisi typerää. Lintu itkee ruokaa: ”Ka, ka, anna minulle syötävää!” Voiko lintu olla onnellinen, jos huolehdimme vain sen häkistä?

Miksi olemme onnettomia? Länsimaissa ei ole pulaa rikkauksista, ei ruoasta, ei autoista, eikä sukupuolielämästä. Kaikkea on tarjolla yllin kyllin. Miksi sitten on edelleen ryhmä pettyneitä ja hämmentyneitä ihmisiä, kuten hippinuoret? He eivät ole tyytyväisiä. Miksi? Koska tasapaino puuttuu. Pidämme huolta ruumiintarpeista mutta emme tiedä sielusta ja sen tarpeista. Sielu on tärkein tekijä, aineellinen ruumis on sen peite. Sielun unohtaminen on eräänlainen dharmasya glāniḥ eli velvollisuuden häväistys.

Sana dharma tarkoittaa ”velvollisuutta”. Sana dharma ei tarkoita ”uskontoa”, vaikka se yleensä käännetään niin. Dharma tarkoittaa ihmisen perusvelvollisuutta. Ihmisen velvollisuus on tietää sielun tarpeet, mutta valitettavasti meillä ei ole tietoa sielusta ja me vain tyydytämme ahkerasti ruumiimme tarpeita.

Ruumiin mukavuus ei riitä. Ihminen voi viettää varsin mukavaa elämää, mutta tarkoittaako se sitä, että hän ei kuolisi? Ei tietenkään. Puhutaan olemassaolon kamppailusta ja vahvimman eloonjäännistä, mutta ruumiin mukavuudet eivät pysyvästi tee mahdolliseksi eloonjäämistämme. Ruumiista huolehtimista kutsutaaan sanoilla dharmasya glāniḥ eli velvollisuuden häväistys.

Ihmisen on tunnettava sekä ruumiin että sielun tarpeet. Tärkeintä elämässä on tyydyttää sielua – eikä se onnistu aineellisilla keinoilla. Sielu on erillinen yksilö ja sen on saatava henkistä ravintoa. Tuo henkinen ravinto on Kṛṣṇa-tietoisuus. Potilaan on saatava oikea ruokavalio ja sopiva lääke. Kumpaakin tarvitaan. Hoito epäonnistuu, mikäli hänelle annetaan vain sopivaa lääkettä mutta ei oikeaa ruokavaliota. Kṛṣṇa-tietoisuus -liike tarjoaa sielulle sekä sopivan lääkkeen että oikean ruokavalion. Ruokavaliona on kṛṣṇa-prasāda eli ruoka, joka on ensin tarjottu Kṛṣṇalle, ja lääkkeenä on Hare Kṛṣṇa -mantra.

nivṛtta-tarṣair upagīyamānād
bhavauṣadhāc chotra-mano-’bhirāmāt
ka uttamaśloka-guṇānuvādāt
pumān virajyeta vinā paśu-ghnāt

(Śrīmad-Bhāgavatam 10.1.4)

Parīkṣit Mahārāja sanoi mahtavalle tietäjä Śrīla Śukadeva Gosvāmīlle: ”Luentosi minulle Śrīmad-Bhāgavatamista ovat epätavallisia. Bhāgavata-keskustelut ovat mieleisiä niille, jotka ovat nivṛtta-ṭṛṣṇa eli jotka eivät tavoittele mitään.” Jokainen aineellisessa maailmassa tavoittelee nautintoa, mutta ihminen, joka on päässyt siitä eroon, voi maistaa Bhāgavatamin makua. Bhāgavata viittaa kaikkeen siihen mikä liittyy Bhagavāniin, Korkeimpaan Herraan. Myös Hare Kṛṣṇa -mantra on bhāgavata. Parīkṣit Mahārāja sanoo, että Bhāgavatan mausta nauttivat ne, joilla ei ole enää halua täyttää aineellisia toiveita. Miksi Bhāgavatan makua pitäisi maistaa? Bhavauṣadhise on lääke syntymisen ja kuolemisen sairauteen.

Olemme tällä hetkellä sairaita. Materialistit eivät tiedä mitä on sairaus ja mitä terveys. He eivät tiedä mitään, mutta ovat olevinaan suuria tiedemiehiä ja filosofeja. He eivät ihmettele: ”Miksi minun on kuoltava, vaikka en halua?” Eikä heillä ole siihen ratkaisua. Silti he kutsuvat itseään tiedemiehiksi. Millaisia tiedemiehiä he oikein ovat? Tieteessä edistymisen pitäisi tuoda mukanaan tiedon siitä, kuinka kurjuutta voidaan vähentää. Mitä virkaa tieteellä muuten on? Tiedemiehet voivat luvata auttavansa meitä joskus tulevaisuudessa, mutta voimme silti kysyä: ”Mitä voitte tehdä hyväksemme juuri nyt? Oikea tiedemies ei sanoisi: ”Jatkakaa kärsimistä niin kuin nyt teette, ja tulevaisuudessa me keksimme jonkin kemikaalin, joka voi auttaa teitä.” Ei. Atyantika-duḥkha-nivṛttiḥ. Sana atyantika tarkoittaa ”lopullista” ja duḥkha tarkoittaa ”kärsimyksiä”. Päämäärän elämässä tulee olla peruskärsimysten lopettaminen, mutta ihmiset eivät edes tiedä mitä peruskärsimykset ovat. Niitä kuvaillaan Bhagavad-gītāssa sanoin janma-mṛtyu-jarā-vyādhi: syntymä, kuolema, vanhuus ja sairaus. Mitä olemme tehneet niiden hävittämiseksi? Aineellisessa maailmassa ei ole niihin lääkettä. Kaikkinaisten kärsimysten nujertamiseksi Herra antaa Bhagavad-gītāssa (8.15) ohjeeksi:

mām upetya punar janma
duḥkhālayam aśāśvatam
nāpnuvanti mahātmānaḥ
saṁsiddhiṁ paramāṁ gatāḥ

”Saavutettuaan Minut, suuret sielut, jotka ovat antaumuksellisia joogeja, eivät enää palaa takaisin väliaikaiseen maailmaan, joka on täynnä kurjuutta, sillä he ovat saavuttaneet korkeimman täydellistymän.”

Niinpä Herra sanookin, että meidän on lähestyttävä Häntä ja palattava Hänen luokseen takaisin kotiin, takaisin Jumaluuteen. Valitettavasti ihmiset eivät tiedä mitään Jumalasta. Voimmeko palata Hänen luokseen? Onko se käytännössä mahdollista? Koska heillä ei ole tietoa, he ovat kuin eläimet. He rukoilevat: ”Jumala, anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” Mutta jos kysymme heiltä mikä Jumala on, pystyvätkö he vastaamaan? Eivät. Keneltä he pyytävät? Rukoilevatko he vain tyhjään ilmaan? Jos pyydetään jotakin, on oltava joku henkilö, jolle pyyntö esitetään. He eivät tiedä kuka tuo henkilö on tai kenelle pyyntö esitetään. He sanovat, että Jumala on taivaassa. Mutta taivaalla lentää myös valtavasti lintuja. Ovatko ne Jumala? Ihmisillä on epätäydellistä tietoa, tai ei mitään tietoa ensinkään. Siitä huolimatta he esiintyvät tiedemiehinä, filosofeina, kirjailijoina ja suurina ajattelijoina, vaikka heidän ideansa ovat täyttä roskaa.

Ainoat merkittävät kirjalliset teokset ovat Śrīmad-Bhāgavatam ja Bhagavad-gītā. Śrīmad-Bhāgavatamissa (1.5.10–11) sanotaan:

na yad vacaś citra-padaṁ harer yaśo
jagat-pavitraṁ pragṛṇīta
tad vāyasaṁ tīrtham uśanti mānasā
na yatra haṁsā niramanty uṣik-kṣayāḥ

”Sanat, jotka eivät kuvaile koko maailmankaikkeuden ilmapiiriä pyhittävän Herran ihanuutta, ovat pyhimysten mielestä kuin korppien pyhiinvaelluspaikka. Koska ikitäydelliset henkilöt asuttavat ylimaallisia asuinsijoja, he eivät saa tuollaisista paikoista mitään iloa.”

”Toisaalta sellainen kirjallisuus, joka on täynnä kuvauksia rajattoman Korkeimman Herran ylimaallisen nimen, kuuluisuuden, muodon, leikkien ynnä muun ihanuudesta, ovat aivan erilaisia teoksia. Ne ovat täynnä ylimaallisia sanoja, jotka saavat aikaan vallankumouksen maailman harhaanjohdettujen sivilisaatioiden jumalattomassa elämässä. Puhdistuneet, täysin vilpittömät ihmiset hyväksyvät, kuulevat ja toistavat tuollaista kirjallisuutta, vaikka se olisi vajavaisesti laadittu.”

Kirjallisuus jolla ei ole yhteyttä Jumalaan, on kuin korppien leikkipaikka. Missä korpit kisailevat? Tunkiolla, mutta valkoiset joutsenet uiskentelevat kirkkaissa puutarhalammissa. Eläintenkin keskuudessa on luonnollista jakautumista. Korpit eivät mene joutsenten seuraan, eivätkä joutsenet korppien seuraan. Myös ihmisten joukossa on niitä, jotka ovat kuin korpit ja niitä jotka ovat kuin joutsenet. Joutsenten kaltaiset ihmiset tulevat Kṛṣṇa-tietoisuutta harjoittaviin keskuksiin, missä on puhdasta, missä on hienoa filosofiaa, hyvää koulusta, maukasta yliaistillista ruokaa ja hyvää älykkyyttä – eli kaikkea sellaista mikä on hyvää – ja korppien kaltaiset ihmiset menevät klubeille, juhliin, striptease-esityksiin ja minne menevätkin.

Kṛṣṇa-tietoisuus -liike on tarkoitettu joutsenten kaltaisille, ei niille jotka ovat kuin korpit. Me voimme tehdä korpeista joutsenia. Se on filosofiamme. Ne jotka joskus olivat korppeja, uiskentelevat nyt kuin joutsenet. Se on Kṛṣṇa-tietoisuuden ansiota.

Aineellinen maailma on paikka, jossa joutsenet ovat muuttuneet korpeiksi. Aineellisessa maailmassa elävä olento on joutunut satimeen aineelliseen ruumiiseen ja hän yrittää nauttia aisteistaan aina vain uusissa aineellisissa ruumiissa. Dharma saa vähitellen korpit muuttumaan joutseniksi. Joku voi olla lukutaidoton ja kouluttamaton, mutta hänestä voidaan harjoituksen kautta tehdä koulutettu ja sivistynyt ihminen.

Tällainen harjoitus on mahdollista vain ihmiselämässä, koiraa ei voi harjoituttaa bhaktaksi. Se on liian vaikeaa. Ehkä sekin voi olla mahdollista, mutta minä en ole siihen tarpeeksi kyvykäs. Kun Herra Caitanya Mahāprabhu matkasi Jhārikhaṇḍan viidakon halki, tiikerit, käärmeet, peurat ja kaikki muut eläimet muuttuivat bhaktoiksi. Herra Caitanya Mahāprabhulle sellainen oli mahdollista, sillä Hän on Jumala ja voi tehdä mitä tahansa. Vaikka me emme pysty samaan, voimme työskennellä ihmisyhteisön parissa. Riippumatta siitä kuinka langenneessa tilassa ihminen on, hän voi silti Kṛṣṇa-tietoisuuden ohjeita seuraamalla palata alkuperäiseen asemaansa. Ymmärrys on eritasoista, mutta elävän olennon alkuperäinen asema on olla Jumaluuden osanen. Tuon aseman oivaltamista sanotaan Brahmanin oivaltamiseksi, henkiseksi oivallukseksi, ja tuon tietoisuuden Kṛṣṇa Itse tulee elvyttämään tähän maailmaan.

Korkein Herra, Kṛṣṇa, ilmestyi tänne aineelliseen maailmaan palvojiensa Vasudevan ja Devakīn pyynnöstä (vasudevasya devakyāṁ yācito ’bhyagāt). Aikaisemmissa elämissään Vasudeva ja Devakī olivat olleet naimisissa, mutta he jäivät lapsettomiksi. Vasudeva ja Devāki olivat harjoittaneet ankaraa askeesia ja kun Kṛṣṇa ilmestyi heille ja kysyi mitä he halusivat, he sanoivat: ”Me haluamme Sinun laisesi pojan. Se on meidän toiveemme.” Mutta kuinka voisi olla olemassa toinen Jumala? Kṛṣṇa on Jumala, ja Jumala on yksi ainut; Häntä ei voi olla kahta. Kuinka voisi olla ketään toista Jumalaa, joka olisi ilmestynyt Vasudevan ja Devakīn poikana? ”Ei ole olemassa ketään toista Jumalaa, joten Minä Itse ilmestyn teidän poikananne”, Kṛṣṇa sanoi. Niinpä jotkut sanovat, että Hän ilmestyi, koska Vasudeva ja Devakī halusivat Hänet pojakseen.

Vaikka Kṛṣṇa ilmestyy ilahduttamaan palvojiaan, kuten Vasudevaa ja Devakīa, Hän tekee samalla myös muita asioita. Vadhāya ca sura-dviṣam. Sana vadhāya tarkoittaa ”surmaamista” ja sura-dviṣām viittaa demoneihin, jotka ovat Herran palvojille aina kateellisia. Kṛṣṇa ilmestyy tappaakseen tuollaiset demonit.

Hiraṇyakaśipu on esimerkkinä demonista. Koska Prahlāda Mahārāja oli Herran palvoja, tämän isä, Hiraṇyakaśipu, oli siinä määrin kateellinen omalle pojalleen, että oli valmis tappamaan pienen lapsensa, koska tämä lauloi Hare Kṛṣṇa -mantraa. Sellaisia demonit ovat. Jeesus Kristus sai myös surmansa hänelle kateellisten käsissä, sura-dviṣām. Mikä oli hänen vikansa? Hänen ainoa vikansa oli se, että hän puhui Jumalasta. Sen tähden hänellä oli niin paljon vihollisia, että hänet julmasti ristiinnaulittiin. Niinpä Kṛṣṇa tulee tappamaan tuollaiset demonit, sura-dviṣām.

Kateellisten surmaaminen on Kṛṣṇalle tietenkin mahdollista ilman, että Hänen olisi oltava Itse läsnä. Päästämällä valloilleen luonnolliset voimat, kuten sodat, kulkutaudit tai nälänhädän, Kṛṣṇa voi surmata miljoonittain ihmisiä. Hänen ei tarvitse tulla tänne heitä surmaamaan vaan heidät voidaan tappaa Kṛṣṇan käskystä tai luonnon lakien mukaan. Sṛṣti-sthiti-pralaya-sādhana- śaktir ekā (Brahma-saṁhitā 5.44). Luonnolla on sellaiset voimat, että se voi luoda, ylläpitää ja tuhota. Sṛṣti tarkoittaa ”luomista”, sthiti tarkoittaa ”ylläpitämistä” ja pralaya tarkoittaa ”tuhoamista”. Luonto voi luoda, ylläpitää ja tuhota. Luonnon armosta kosminen ilmentymä säilyy ja sen avulla me saamme auringonvaloa, ilmaa ja sadetta, joka auttaa kasvattamaan ravintoa. Luonto on myös voimakas ja koska tahansa myrskytuulet voivat tuhota kaiken. Luonto toimii Kṛṣṇan alaisuudessa (mayādhyakṣeṇa prakṛtiḥ sūyate sa-carācaram). Niinpä jos Kṛṣṇa haluaa surmata demonit, Hän voi tappaa heitä miljoonia jo pelkästään voimakkaalla myrskyllä.

Korkeimman Herran, Kṛṣṇan, ei siis tarvitse Itse tulla tappamaan demoneja. Kṛṣṇa saapui, kun Hänen palvojansa Vasudeva ja Devakī sitä Häneltä pyysivät, kuten Kuntīdevī ilmaisee käyttäessään sanaa yācitaḥ, joka tarkoittaa ”pyydetty tulemaan”. Syy Hänen ilmestymiseensä ovat palvojien pyynnöt ja kun Hän tulee tänne, Hän näyttää samalla, että Hän on valmis surmaamaan kaikki, jotka kadehtivat Hänen palvojiaan. Tietenkin Kṛṣṇan ollessa kyseessä, on aivan sama surmaako vai suojeleeko Hän, sillä Kṛṣṇa on absoluuttinen. Ne jotka Kṛṣṇa surmaa, saavuttavat heti vapautuksen, minkä saaminen kestäisi muuten miljoonia vuosia.

Voidaan sanoa, että Kṛṣṇan saapumiseen on sellainen ja sellainen syy, mutta Hän saapuu auttamaan palvojiaan. Hän huolehtii heistä aina ja tästä Kuntīn lausunnosta voimme päätellä, että meidän olisi keskityttävä aina palvelemaan Herraa. Silloin saamme kaikki hyvät ominaisuudet.

yasyāsti bhaktir bhagavaty akiñcanā
sarvais gunaiṣ tatra samāsate surāḥ

(Śrīmad-Bhāgavatam 5.18.12)

Jos vain kehitämme piilevää, luonnollista antaumusta Kṛṣṇaan, meille kehittyvät kaikki hyvät ominaisuudet.

Antaumus Kṛṣṇaan on luonnollista. Kuten lapsella on luonnostaan rakkautta isäänsä ja äitiinsä, meilläkin on luonnostaan rakkautta Kṛṣṇaa kohtaan. Kun vaara uhkaa, aineellismieliset tiedemiehetkin rukoilevat Jumalaa. Vaaran väistyttyä he tietenkin kieltävät Jumalan ja siksi vaaraa tarvitaan opettamaan näille lurjuksille, että Jumala on olemassa. Jīvera svarūpa haya – kṛṣṇera ’nitya-dāsa’. Olemme luonnostaan riippuvaisia Jumalasta. Me yritämme teennäisesti karkottaa Jumalan pois, kun sanomme, että Jumala on kuollut, Jumalaa ei ole tai me itse olemme Jumala. Kun vihdoin jätämme roistomaisuuden, Kṛṣṇa suojelee meitä kaikin mahdollisin tavoin.