12: Hämmentävät leikit

na veda kaścid bhagavaṁś cikīrṣitaṁ
tavehamānasya nṛṇāṁ viḍambanam
na yasya kaścid dayito ’sti karhicid
dveṣyaś ca yasmin viṣamā matir nṛṇām

Oi Herra, kukaan ei voi ymmärtää Sinun yliaistillisia leikkejäsi, sillä ne vaikuttavat inhimillisiltä ja ovat kovin harhaanjohtavia. Sinulla ei ole ketään erityistä suosikkia etkä Sinä kadehdi ketään. Ihmiset vain luulevat, että Sinä olet puolueellinen.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.29

Herra jakaa armoaan tasapuolisesti kaikille langenneille sieluille. Hän ei suhtaudu kehenkään vihamielisesti. Se käsitys, jonka mukaan Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on ihmisten kaltainen, on täysin harhaanjohtava. Hänen leikkinsä vaikuttavat kyllä aivan tavallisen ihmisen toimilta, mutta itse asiassa ne ovat yliaistillisia ja vailla jälkeäkään aineellisesta epäpuhtaudesta. Hän on epäilemättä omien palvojiensa suosija, mutta todellisuudessa Hän ei ole koskaan puolueellinen kuten ei ole aurinkokaan. Jopa kivestä voi toisinaan tulla arvokas sen hyödyntäessä auringonsäteitä, mutta sokea ihminen ei pysty näkemään aurinkoa, vaikka sen säteet ympäröisivät hänet joka puolelta. Pimeys ja valo ovat vastakkaisia toisilleen, mutta se ei merkitse, että aurinko levittäisi säteitään puolueellisesti. Auringonsäteet ovat kaikkien saatavilla, mutta vastaanottajien kyky käyttää niitä hyödykseen vaihtelee. Typerät ihmiset luulevat, että Herran antaumuksellinen palveleminen on ikäänkuin Jumalan liehittelemistä ja että palvelijan tarkoituksena on saada osakseen Herran erityisarmo. Itse asiassa puhtaat Kṛṣṇa-bhaktat, jotka ovat omistautuneet palvelemaan Herraa täynnä yliaistillista rakkautta Häntä kohtaan, eivät ole kaupankävijöitä. Kaupoissa asiakasta palvellaan maksusta, mutta puhtaat Kṛṣṇa- bhaktat palvelevat Herraa pyyteettömästi, ja sen vuoksi Herra myös suo heille täydellisen armonsa. Kärsivät ja köyhät sekä tiedonhaluiset eli filosofit solmivat väliaikaisen suhteen Herraan täyttääkseen jonkin tarkoituksen. Kun he ovat saaneet haluamansa, he katkaisevat suhteensa Jumalaan. Jos kärsivä ihminen on vähänkään hurskas, hän anoo Herralta huojennusta kärsimyksiinsä, mutta avun tultua hän ei enää halua olla tekemisissä Herran kanssa. Herran armo on hänen saatavillaan, mutta hän ei halua ottaa sitä vastaan, ja juuri tämä on puhtaan ja epäpuhtaan Kṛṣṇa-bhaktan välinen ero. Niiden henkilöiden, jotka sydämensä pohjasta vastustavat Herran palvelemista, katsotaan elävän viheliäisessä pimeydessä, kun taas ne ihmiset, jotka pyytävät Herralta apua ainoastaan hädän hetkellä, saavat osakseen Hänen osittaisen armonsa. Mutta ne, jotka täydellisesti omistautuvat Hänen palvelukseensa, saavat osakseen Hänen täydellisen armonsa. Täydellisen armelias Herra ei siis jaa armoaan puolueellisesti, vaan erot johtuvat vastaanottajan suhteesta Häneen.

Kun Herra laskeutuu aineelliseen maailmaan täydellisen armeliaalla energiallaan, Hän esiintyy tavallisena ihmisenä ja näyttää siksi erityisesti suosivan omia palvojiaan. Asia ei kuitenkaan ole niin. Hän antaa armonsa tulla kaikkien osaksi, vaikka Hän näennäisesti saattaisikin vaikuttaa puolueelliselta. Kaikki Kurukṣetran taistelussa Herran silmien edessä henkensä menettäneet vapautuivat aineellisesta maailmasta, vaikka he eivät olleetkaan kelvollistuneet. Tämä oli mahdollista, sillä jos elävä olento kuolee Herran ollessa läsnä, sielu puhdistuu kaikista synneistä ja pääsee takaisin johonkin osaan henkistä maailmaa. Jos ihminen asettaa itsensä alttiiksi auringonsäteille, hän saa varmasti niin lämpöä kuin rusketustakin; tästä voimme päätellä, että Herra käyttäytyy puolueettomasti ja että ihmiset ovat väärässä, jos he luulevat Häntä puolueelliseksi.


Herra sanoo Bhagavad-gītāssa (4.8):

paritrāṇāya sādhūnāṁ
vināśāya ca duṣkṛtām
dharma-saṁsthāpanārthāya
sambhavāmi yuge yuge

”Vapauttaakseni hurskaat ja tuhotakseni roistot samoin kuin vakiinnuttaakseni uudelleen uskonnon periaatteet Minä ilmestyn aikakausi aikakauden jälkeen.”

Kun Jumala ilmestyy, siihen on olemassa kaksi syytä – demonien tuhoaminen ja sādhujen, uskollisten palvojien, vapauttaminen. Sana sādhūnām, joka tarkoittaa ”pyhimysmäisiä henkilöitä”, viittaa palvojiin. Sillä ei ole tekemistä maailmallisen rehellisyyden tai epärehellisyyden, moraalisuuden tai moraalittomuuden kanssa; sillä ei ole tekemistä aineellisen toiminnan kanssa. Joskus luulemme, että sana sādhu viittaa henkilöön, joka on aineellisesti hyvä tai moraalinen, mutta sādhu viittaa henkilöön, joka on henkisellä tasolla. Sādhu on siis Herran palvoja, koska antaumuksellisesti palveleva on yliaistillinen aineellisiin ominaisuuksiin nähden (sa guṇān samatītyaitān).

Herra tulee pelastamaan palvojansa (paritrāṇāya sādhūnām) mutta Bhagavad-gītāssa (14.26) sanotaan, että palvoja on yliaistillinen aineellisiin ominaisuuksiin nähden (sa guṇān samatītyaitān). Palvoja on yliaistillisessa asemassa, sillä hän ei ole enää luonnon kolmen aineellisen laadun eli hyvyyden, kiihkon ja tietämättömyyden hallinnassa. Mutta jos sādhu on vapautunut ja yliaistillisella tasolla, miksi hänet tarvitsisi vapauttaa? Tämä kysymys tulee esille. Herra tulee vapauttamaan palvojansa, mutta hän on jo vapautunut. Siksi tässä säkeessä ilmenee sana viḍambanam, joka tarkoittaa ”hämmentävää”, sillä säe on epäjohdonmukainen.

Vastaus tähän epäjohdonmukaisuuteen on se, että sādhu eli palvoja ei tarvitse vapautusta vaan Kṛṣṇa tulee vapauttamaan palvojansa aineen kahleista, ei siksi että tämä tarvitsisi sitä, sillä vapautuksen hän on jo saavuttanut, vaan täyttääkseen palvojansa sisimmän toiveen saada nähdä Ylin Herransa kasvoista kasvoihin. Aivan kuten palvoja haluaa ilahduttaa Herraa kaikissa suhteissa, Herra haluaa vielä sitäkin enemmän ilahduttaa palvojaansa. Sellaisia ovat rakkaudenosoitukset. Tavallisessa elämässäkin me haluamme ilahduttaa rakastettuamme, joka hänkin vastaa tunteisiimme. Jos rakkaudenosoitukset kuuluvat aineelliseen maailmaan, kuinka ylevällä tasolla niiden onkaan ilmennyttävä henkisessä maailmassa? On olemassa säe, jossa Herra sanoo: ”Sādhu on Minun sydämessäni ja Minä olen sādhun sydämessä.” Sādhu ajattelee aina Kṛṣṇaa ja Kṛṣṇa ajattelee aina sādhua, omaa palvojaansa.

Herran ilmestymistä ja katoamista aineellisessa maailmassa kutsutaan Hänen leikeikseen, cikīrṣitam. On kyse Kṛṣṇan leikeistä, kun Hän ilmestyy tänne. Kun Hän tulee, Hänellä on tietenkin myös jokin tehtävä – sādhujen suojeleminen ja niiden surmaaminen, jotka vastustavat sādhuja – mutta kummatkin teot ovat Hänen leikkejään.

Herra ei kadehdi. Demonien surmaaminen on merkki Hänen kiintymyksestään. Joskus rankaisemme lapsiamme ja annamme heille läimäytyksen, mutta se tapahtuu rakkaudesta. Myöskin kun Kṛṣṇa tappaa demonin, Hän tekee sen kiintymyksestään eikä aineellisen kateellisuuden tai vihan pohjalta. Śāstroissa eli Veda-kirjallisuudessa sanotaan, että demonit, jotka Herra surmaa, saavuttavat heti vapautuksen. Esimerkiksi Pūtanā oli demoninen noita, joka halusi tappaa Kṛṣṇan. Kun Kṛṣṇa leikki lapsuutensa leikkejä, Pūtanā hieroi rintoihinsa myrkkyä ja meni Kṛṣṇan kotiin tarjoamaan rintamaitoaan. ”Kun Kṛṣṇa imee rintaani, hän kuolee heti”, Pūtanā ajatteli. Mutta niin ei käynyt. Kuka voisi tappaa Kṛṣṇan! Sen sijaan Pūtanā itse kuoli, sillä Kṛṣṇa imi demonin rinnasta samalla tämän elämän. Ja mikä oli lopputulos? Kṛṣṇa näki asian valoisalta kannalta. ”Tämä demoninainen tuli tappamaan Minut, mutta olen juonut hänen rintamaitoaan ja hän on kuin äitini”, Kṛṣṇa ajatteli. Niinpä Pūtanā saavutti Kṛṣṇan äidin aseman henkisessä maailmassa. Tämä selitetään Śrīmad-Bhāgavatamissa Uddhavan sanoessa Viduralle, kuinka Kṛṣṇa, Jumala on niin ystävällinen, että vaikka noita tuli myrkyttämään Hänet, Hän hyväksyi tuon naisen äidikseen. ”Koska Kṛṣṇa on noin ystävällinen, ketä muuta minä palvoisin, ellen Kṛṣṇaa”, Uddhava sanoi.

Kuntīdevī sanoo: na yasya kaścid dayitaḥ. Sana dayita tarkoittaa ”suosiota”. Kṛṣṇa ei suosi ketään. Dveṣyaś ca. Eikä kukaan ole hänen vihollisensa. Odotamme siunauksia ja hyötyä ystävältä ja hankaluuksia vihollisten taholta, mutta Kṛṣṇa on täydellinen, eikä kukaan voi vahingoittaa Häntä tai antaa Hänelle mitään. Kuka voisi olla Hänen ystävänsä tai vihollisensa? Na yasya kaścid dayito ’sti. Hän ei tarvitse kenenkään suosiota. Hän on täydellinen. Minä voin olla köyhä mies ja siksi voin odottaa saavani suosiota ystävältäni, mutta se johtuu siitä, että olen epätäydellinen. Koska en ole täydellinen, koska olen monella tavalla vajavainen, tarvitsen aina jotain ja siksi minun on saatava ystäviä ja vastaavasti vihaan vihollisia. Mutta koska Kṛṣṇa on Korkein, kukaan ei pysty vahingoittamaan Häntä, eikä kukaan voi antaa Hänelle mitään.

Miksi sitten palvelemme Kṛṣṇaa temppelissä ja tarjoamme Kṛṣṇalle mukavuuksia, puemme Hänet, koristelemme Hänet ja tarjoamme Hänelle hyvää ruokaa? Meidän on ymmärrettävä, että Kṛṣṇa ei tarvitse meidän tarjoamiamme kauniita vaatteita, kukkia tai ruokaa, mutta jos annamme niitä Hänelle, se on hyväksi meille itsellemme. Kṛṣṇa osoittaa suosionsa meille hyväksyessään sen mitä Hänelle tarjoamme. Jos koristelemme itsemme, peilikuvamme näyttää myös koristellulta. Koska olemme heijastuksia Kṛṣṇasta, näytämme koristelluilta, jos koristelemme Hänet. Raamatussa sanotaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mikä tarkoittaa, että olemme heijastuksia Jumalan hahmosta. Me emme suinkaan keksi tai kuvittele jotain Jumalan muotoa oman hahmomme perusteella. Ne jotka ovat omaksuneet māyāvāda-filosofian antromorfomismin sanovat, että Absoluuttinen Totuus on persoonaton, mutta koska me itse olemme henkilöitä, me kuvittelemme Absoluuttisen Totuudenkin henkilöksi. Tämä on väärin, sillä asia on aivan päinvastoin. Meillä on kaksi kättä ja kaksi jalkaa ja pää, koska Jumalalla Itsellään on nämä piirteet. Meillä on persoonalliset hahmomme, koska olemme heijastuksia Jumalasta. Lisäksi meidän tulisi filosofisesti ymmärtää, että jos alkuperäinen henkilö hyötyy, myös hänen heijastuksensa hyötyy. Jos siis koristelemme Kṛṣṇan, me itsekin olemme koristeltuja. Jos ilahdutamme Kṛṣṇaa, me itsekin ilahdumme. Jos tarjoamme Kṛṣṇalle hyvää ruokaa, me itsekin syömme samanlaista ruokaa. Ne jotka elävät temppelien ulkopuolella, eivät osaa kuvitellakaan niitä maukkaita ruokia, joita me Kṛṣṇalle tarjoamme. Koska ne on tarjottu Kṛṣṇalle, mekin saamme syödä niitä. Meidän tulee yrittää ilahduttaa Kṛṣṇaa kaikin tavoin ja silloin itsekin olemme kaikin puolin tyytäväisiä.

Kṛṣṇa ei tarvitse meidän palveluksiamme, mutta Hän ottaa ne ystävällisesti vastaan. Kun Kṛṣṇa pyytää meitä antautumaan (sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja), se ei tarkoita sitä, että Kṛṣṇalla ei olisi tarpeeksi palvelijoita ja Hän hyötyisi siitä, jos me omistautuisimme Hänelle. Kṛṣṇa pystyy omalla toiveellaan luomaan miljoonittain palvelijoita. Siitä ei siis ole kysymys. Mutta jos me antaudumme Kṛṣṇalle, me pelastumme, sillä Kṛṣṇa sanoo: ahaṁ tvām sarva-pāpebhyo mokṣayiṣyami. ”Minä pelastan sinut syntien vaikutuksilta.” Kärsimme aineellisessa maailmassa vailla mitään suojaa. Monet ihmiset hortoilevat kaduilla vailla mitään päämäärää elämässään. Kun kävelemme aamuvarhain rannalla, näemme siellä nuoria, jotka nukkuvat tai harhailevat päämäärättömästi, sekaisina tietämättä mitä tehdä. Kun turvaudumme Kṛṣṇaan, silloin me tiedämme, että olemme löytäneet turvapaikan. Silloin emme ole enää hämillämme, emme toivottomia. Saan joka päivä kirjeitä, joissa ihmiset ilmoittavat saaneensa toivoa Kṛṣṇa-tietoisuudesta. Ei siis pidä paikkaansa, että Hän tulisi tänne vain keräämään itselleen palvelijoita. Hän tulee tänne pikemminkin auttamaan meitä.

Valitettavasti ihmiset palvelevat monia muita asioita sen sijaan, että he palvelisivat Kṛṣṇaa. Olemme aistiemme ja aistitoimintojemme, kuten himon, vihan, ahneuden ja harhan palvelijoita. Itse asiassa koko maailma palvelee näin. Jos käytämme aistimme Kṛṣṇan palvelemiseen, emme ole enää aistiemme palvelijoita vaan aistiemme hallitsijoita. Kun meillä on voimaa kieltää aistejamme muusta kuin Kṛṣṇan palvelemisesta, silloin pelastumme.

Tässä yhteydessä Kuntīdevī sanoo: ”Sinun ilmestymisesi tähän maailmaan on harhaanjohtavaa, hämmentävää.” Me ajattelemme, että Kṛṣṇalla on jokin tehtävä, jokin syy siihen, että Hän ilmestyy. Mutta Hän ilmestyy vain leikkiensä takia. Joskus kuvernööri menee tarkastamaan vankilan. Hän saa vankilanjohtajalta raportteja, joten hänen ei tarvitsisi mennä sinne, mutta kuitenkin hän käy vierailulla vankilassa nähdäkseen miten siellä ovat asiat. Sitä voitaisiin kutsua jonkinlaiseksi ajanvietteeksi, sillä kuvernööri käy vierailulla omasta tahdostaan. Hän ei ole suinkaan itse vankilan lakien alaisuudessa. Ajattelematon vanki voi ajatella, että koska kuvernöörikin on nyt vankilassa, olemme tasavertaisia ja minäkin olen kuvernööri. Roistomaisen ihmisen ajattelutapaa. Koska Kṛṣṇa on laskeutunut avatārana, he sanovat: ”Minä itse olen myös avatāra.” Tässä yhteydessä sanotaan: na veda kaścid bhagavaṁś cikīrṣitam. ”Kukaan ei tiedä Sinun ilmestymisesi ja katoamisesi tarkoitusta.” Tavehamānasya nṛṇāṁ vidambanam. Herran leikit ovat hämmentäviä. Kukaan ei ymmärrä niiden perimmäistä syytä.

Herran leikkien perimmäinen tarkoitus on Hänen vapaassa tahdossaan. ”Käynpä katsomassa.” Hänen ei tarvitse tulla tänne tappamaan demoneja. Hänellä on monia edustajia aineellisen luonnon piirissä, jotka voivat tappaa demonit. Hän voi surmata tuhansia demoneja pelkästään voimakkaalla myrskytuulella. Hänen ei myöskään tarvitse tulla suojelemaan palvojiaan, sillä Hän voi tehdä kaiken pelkällä tahdonvoimallaan. Mutta Hän laskeutuu tänne huvitellakseen. ”Menen katsomaan mitä on tekeillä.”

Toisinaan Kṛṣṇa haluaa nauttia taistelun suomasta huvista. Ellei Kṛṣṇa olisi taistelunhaluinen, miten tuo ominaisuus voisi muuten olla meissäkään? Koska me olemme pieniä osasia Kṛṣṇasta, kaikki Kṛṣṇan ominaisuudet ovat myös meissä pienessä määrin. Olemme malleja Kṛṣṇasta. Mistä olemme saaneet taistelunhalumme? Se on olemassa Kṛṣnassa. Kuningas saattaa palkata painijan ottelemaan kanssaan. Samoin Kṛṣṇa antaa eläville olennoille tehtäväksi taistelemisen. Painija saa palkkaa siitä, että hän ottelee kuninkaan kanssa. Hän ei ole kuninkaan vihollinen vaan suo kuninkaalle iloa. Jos Kṛṣṇa haluaa kamppailla, kuka olisi valmis ottelemaan Hänen kanssaan? Ei kuka tahansa. Jos kuningas haluaa painia, hän haluaa otella huippupainijaa vastaan. Kṛṣṇakaan ei taistelisi kenenkään tavallisen ihmisen kanssa vaan mieluiten jonkun läheisen palvojansa kanssa. Koska Kṛṣṇa haluaa taistella, jotkut Hänen palvojistaan laskeutuvat aineelliseen maailmaan ja syntyvät Hänen vihollisinaan, jotta Kṛṣṇa voisi taistella heidän kanssaan. Herra laskeutua maan päälle tappaakseen Hiraṇyakaśipun ja Hiraṇyākṣan. Voimmeko pitää heitä tavallisina ihmisinä? Ei, sillä he olivat Herran läheiset palvelijat, Jaya ja Vijaya, jotka tulivat tänne, koska Kṛṣṇa halusi taistella. Vaikuṇṭhassa, henkisessä maailmassa, ei ole mahdollisuutta taisteluun, koska siellä jokainen omistautuu palvelemaan Kṛṣṇaa. Kenen kanssa Hän taistelisi? Siksi Hän lähettää palvojansa vihollisen roolissa aineelliseen maailmaan ja tulee taistelemaan heitä vastaan. Samalla Herra opettaa meille, että vihollisuus Häntä kohtaan ei ole hyödyllistä vaan on parempi olla Hänen ystävänsä. Kuntīdevī sanoo: na veda kaścid bhavaṁś cikīrṣitam. ”Kukaan ei tiedä syytä Sinun ilmestymiseesi ja katoamiseesi.” Tavehamānasya nṛnāṁ viḍambanam. ”Elät tässä maailmassa kuin tavallinen ihmisolento, se on hämmentävää.”

Koska Kṛṣṇa ilmestyy joskus aivan ihmisen kaltaisena, ihmiset eivät aina pysty uskomaan ja ymmärtämään Hänen tekojaan. He ihmettelevät, kuinka Jumala voisi olla heidän kaltaisensa tavallinen ihminen. Vaikka Kṛṣṇa toisinaan käyttäytyy kuin kuka tahansa tavallinen ihminen, hän ei ole tavallinen ja aina kun on tarpeen, Hän näyttää Jumalan voimat. Kun demoni nimeltä Bhaumāsura oli siepannut 16 000 neitoa, nämä nuoret naiset rukoilivat apua Kṛṣṇalta ja Kṛṣṇa meni demonin palatsiin, tappoi demonin ja vapautti neidot. Jos naimaton tyttö lähtee kotoaan, vaikka vain yhdeksi yöksi, vedalaisen yhteiskunnan tarkat normit kieltävät ketään avioitumasta hänen kanssaan. Kun Kṛṣṇa sanoi neidoille, että nämä olivat nyt vapaita lähtemään takaisin isiensä ”koteihin”, tytöt sanoivat: ”Kṛṣṇa, jos palaamme takaisin isiemme luokse, mikä meidän kohtalomme on? Kukaan ei mene kanssamme naimisiin, koska tämä mies sieppasi meidät.”

”Mitä siis haluatte?” Kṛṣṇa kysyi. Neidot vastasivat, että he halusivat Kṛṣṇan aviomiehekseen. Kṛṣṇa on aina ymmärtäväinen. Hän suostui heti ja hyväksyi neidot vaimoikseen.

Kun Kṛṣṇa oli vienyt neidot kotiin pääkaupunkiinsa, kenenkään kuudestatoista tuhannesta neidosta ei tarvinnut odottaa kuusitoista tuhatta yötä tavatakseen Kṛṣṇan. Kṛṣṇa laajentautui kuudeksitoista tuhanneksi Kṛṣṇaksi, rakensi kuusitoista tuhatta palatsia ja asui kussakin palatsissa yhden vaimonsa kanssa.

Vaikka tämä tapaus kuvataan Śrīmad-Bhāgavatamissa, roistomaiset ihmiset eivät käsitä sitä. He arvostelevat Kṛṣṇaa. ”Hän oli himokas”, he sanovat. ”Hän meni naimisiin kuudentoista tuhannen vaimon kanssa.” Mutta jos Kṛṣṇa on himokas, Hänen himonsa on rajaton. Jumala on rajaton. Miksi kuusitoista tuhatta vaimoa? Kṛṣṇa voisi mennä naimisiin kuudentoista miljoonan neidon kanssa eikä silti olisi saavuttanut täydellisyytensä rajoja. Kṛṣṇa on sellainen. Emme voi syyttää Kṛṣṇaa himokkuudesta tai aistillisuudesta. Ei. Kṛṣṇalla on paljon palvojia ja Hän osoittaa suosiotaan heille kaikille. Jotkut palvojat pyytävät Kṛṣṇaa aviomiehekseen, jotkut pyytävät Hänet ystäväkseen, jotkut pyytävät Kṛṣṇaa pojakseen ja jotkut haluavat Kṛṣṇan leikkitoverikseen. Tällaisia Kṛṣṇan palvojia on miljoonia ja triljoonia kaikkialla maailmankaikkeudessa ja Kṛṣṇa ilahduttaa heistä jokaista. Hän ei tarvitse näiden palvojiensa apua, mutta koska he haluavat palvella Kṛṣṇaa tietyllä tavalla, Kṛṣṇa vastaa heidän tunteisiinsa. Nämä kuusitoista tuhatta palvojaa halusivat Kṛṣṇan aviomiehekseen ja siksi Kṛṣṇa suostui.

Kṛṣṇa voi joskus käyttäytyä kuin ihminen, mutta Jumalana Hän laajentautui kuudeksitoista tuhanneksi hahmoksi. Kerran suuri tietäjä Nārada meni tervehtimään Kṛṣṇaa ja tämän vaimoja. ”Kṛṣṇa on avioitunut kuudentoista tuhannen neidon kanssa. Menenpä katsomaan miten Hän elää heidän kanssaan.” Nārada näki Kṛṣṇan asuvan jokaisen vaimonsa kanssa erikseen kuudessatoista tuhannessa palatsissa. Eräässä palatsissa Hän keskusteli vaimonsa kanssa, eräässä toisessa Hän leikki lastensa kanssa, eräässä Hän järjesteli poikiensa ja tytärtensä häitä. Näin Hän leikki erilaisia leikkejään kussakin kuudessatoista tuhannesta palatsistaan. Lapsena Kṛṣṇa leikki kuin kuka tahansa pikkupoika, mutta kun Hänen äitinsä Yaśodā halusi Kṛṣṇan avaavan suunsa, jotta hän voisi nähdä oliko Kṛṣṇa syönyt hiekkaa, hän näki poikansa suussa kaikki maailmankaikkeudet. Kṛṣṇa on sellainen. Vaikka Hän toimii kuin kuka tahansa ihminen, kun on tarpeen, Hän näyttää Jumalan ominaisuudet. Toinen esimerkki on Kṛṣṇan toiminta Arjunan vaunujen ohjastajana. Kun Arjuna halusi nähdä Kṛṣṇan maailmankaikkeudellisen muodon, Kṛṣṇa näytti ystävälleen heti kosmisen muodon tuhansine ja miljoonine päineen, jalkoineen, käsivarsineen ja aseineen. Kṛṣṇa on sellainen.

Kṛṣṇa on täysin itsenäinen, eikä Hänellä ole vihollisia tai ystäviä vaan Hän toimii niin ystäviensä kuin vihollistensa parhaaksi. Kummassakin tapauksessa lopputulos on sama. Tämä on osoitus Kṛṣṇan absoluuttisuudesta.