Skip to main content

11

Korkeimman energian kosketus

manye tvāṁ kālam īśānam
anādi-nidhanaṁ vibhum
samaṁ carantaṁ sarvatra
bhūtānāṁ yan mithaḥ kaliḥ

Oi Valtiaani, Sinun Ylhäisyytesi, olet minulle ikuinen aika ja Korkein Hallitsija, aluton ja loputon ja kaikkialla vallitseva. Sinä jaat armosi tasapuolisesti kaikille eläville olennoille, joiden väliset riidat ovat vain seurausta heidän kanssakäymisistään.

Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.28

Kuntīdevī tiesi, että Kṛṣṇa ei ollut hänen veljenpoikansa eikä tavallinen isänpuoleisen perheen sukulainen. Hän tiesi erittäin hyvin, että Kṛṣṇa on alkuperäinen Herra, joka asuu jokaisen sydämessä Ylisieluna eli Paramātmāna. Herran Paramātmā-piirteestä käytetään nimitystä kāla, ikuinen aika. Ikuinen aika on kaikkien tekojemme, niin hyvien kuin huonojenkin, todistaja, ja Hän päättää tekojemme vastavaikutuksista. On turhaa sanoa, että emme tiedä miksi ja minkä vuoksi me kärsimme. Voimme itse unohtaa huonot tekomme, joiden vaikutuksista kärsimme tällä hetkellä, mutta meidän on muistettava, että Paramātmā on ikuinen seuralaisemme ja tietää kaiken: menneen, nykyisen ja tulevan. Kṛṣṇan Paramātmā-hahmo on myös korkein hallitsija, sillä hän sallii tekomme ja määrää niistä koituvat vaikutukset. Ilman Hänen suostumustaan ruohonkorsikaan ei liikahda. Eläville olennoille annetaan niin paljon vapautta kuin he ansaitsevat, ja tuon vapauden väärinkäyttö saa aikaan heidän kärsimyksensä. Herran antaumukselliset palvojat eivät käytä väärin saamaansa vapautta, ja siksi he ovat Herran hyviä lapsia. Ne jotka käyttävät väärin vapauttaan joutuvat kärsimään ikuisen kālān langettamista kurjuuksista. Kāla tarjoaa riippuvaisille sieluille niin onnea kuin onnettomuuttakin. Ikuinen aika päättää kaiken ennalta. Me voimme joutua odottamattomiin onnettomuuksiin ja saatamme myös kohdata odottamatonta onnea. Kukaan ei ole Herran ystävä tai vihollinen. Kaikki kärsivät tai nauttivat heidän kohtalonsa määräämistä tuloksista. Elävät olennot luovat itse tulevan kohtalonsa kanssakäymisissään toistensa kanssa. Kaikki haluavat hallita aineellista luontoa, ja jokainen luo oman kohtalonsa Korkeimman Herran valvonnassa. Korkein Herra on kaikkialla ja tietää kaikkien teot. Koska Hänellä ei ole alkua eikä loppua, Hänet tunnetaan nimellä kāla, ikuinen aika.

Sen minkä antaumuksellinen Kuntīdevī tässä selittää, Herra Kṛṣṇa Itse vahvistaa Bhagavad-gītāssa (9.29):

samo ’haṁ sarva-bhūteṣu
na me dveṣyo ’sti na priyaḥ
ye bhajanti tu māṁ bhaktyā
mayi te teṣu cāpy aham

”Minä en kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Käsittelen kaikkia tasavertaisesti. Mutta se joka palvelee Minua antaumuksellisesti, on ystäväni, hän on Minussa, ja myös Minä olen hänen ystävänsä.” Jumala ei voi koskaan olla puolueellinen. Jokainen meistä on Jumalan poika, joten miksi Jumala suosisi yhtä pojistaan enemmän kuin muita? Se ei ole mahdollista. Ihmiset näkevät eroja elävien olentojen välillä. Sanomme, että ”luotamme Jumalaan”, mutta sen joka luottaa Jumalaan, on oltava yhtä ystävällinen ja armollinen jokaista elävää olentoa kohtaan, sillä sellaista on Jumala-tietoisuus.

Kṛṣṇa sanoo, ettei Hänellä ole vihollisia eikä ystäviä. Na me dveṣyo ’sti na priyaḥ. Sana dveṣya merkitsee ”vihollista”. Vihollisille me olemme kateellisia ja ystäville ystävällisiä, mutta koska Kṛṣṇa on absoluuttinen, Hän on aina ystävä, vaikka Hän näyttäisi vihaavan demoneja. Kun Kṛṣṇa tappaa demonin tämän demoniset teot tuhoutuvat ja hänestä tulee heti pyhimys, joka sulautuu ylimpään persoonattomaan sädehohtoon eli brahmajyotiin.

Brahmajyoti on yksi Absoluuttisen Totuuden kolmesta piirteestä.

vadanti tat tattva-vidas
tattvaṁ yaj jñānam advayam
brahmeti paramātmeti
bhagavān iti śabdyate

(Śrīmad-Bhāgavatam 1.2.11)

Absoluuttinen Totuus on yksi, mutta se havaitaan kolmena olemuspuolena, jotka ovat Brahman, Paramātmā ja Bhagavān. Alkuperäinen ja täydellinen Absoluuttisen Totuuden piirre on Bhagavān, Jumaluuden Ylin Persoonallisuus ja Hänen täysvaltainen laajentumansa on Paramātmā eli Kṣīrodakaśāyī Viṣṇu, joka asustaa jokaisen sydämessä (īśvaraḥ sarva-bhūtānāṁ hṛd- dese ’rjuna tiṣṭhati). Absoluuttisen Totuuden kolmas olemuspuoli on Brahman, Absoluutin kaikkialla vallitseva persoonaton sädehohto.

Absoluuttinen Totuus on tasapuolinen kaikkia kohtaan, mutta Absoluutin oivaltaminen perustuu lähestymistapaan (ye yathā māṁ prapadyante). Itsekunkin käsityskyvyn mukaan Absoluuttinen Totuus paljastuu joko persoonattomana Brahmanina, paikallistuneena Paramātmāna tai lopulta Bhagavānina.

Tätä voidaan selventää sillä esimerkillä, että voimme nähdä huoneestamme kukkulat, vaikkakin epäselvästi. Los Angelesissa on paljon kukkuloita, mutta kun näemme ne etäältä, ne näyttävät sumuisilta. Kun menemme lähemmäs, voimme selvästi erottaa jotain – kukkulan. Ja jos nousemme kukkulalle, voimme nähdä siellä työtä tekeviä ihmisiä, taloja, katuja, autoja ja monia muita asioita. Kun ihminen haluaa tietää Absoluuttisesta Totuudesta pienillä aivoillaan ja ajattelee tekevänsä tutkimuksen Absoluuttisesta Totuudesta, hänellä on epämääräinen, persoonaton käsitys Absoluuttisesta Totuudesta. Jos ihminen siirtyy lähemmäs ja aloittaa mietiskelyn, hän huomaa, että Jumala asuu jokaisen sydämessä. Dhyānāvasthita-tad-gatena manasā paśyanti yaṁ yoginaḥ. Joogit – oikeat joogit – näkevät meditoidessaan sydämessä vallitsevan Viṣṇun hahmon. Bhaktat, antaumukselliset palvojat, näkevät Korkeimman Henkilön kasvoista kasvoihin, aivan kuten me kohtaamme toisemme ja puhumme. Jumaluuden Ylin Persoonallisuus määrää mitä Hän tarvitsee, ja bhakta palvelee Herraa suoraan järjestämällä sen, mitä Herra on pyytänyt. Absoluuttisesta Totuudesta on erilaisia oivalluksia ja vaikka Hän on tasapuolinen kaikkia kohtaan, on meistä itsestämme ja kehityksestämme kiinni miten Hänet ymmärrämme. Siksi Kuntī sanoo: samaṁ carantaṁ sarvatra. ”Jaat armosi tasapuolisesti kaikille.”

Sana carantam tarkoittaa ”liikkuvaa”. Herra liikkuu kaikkialla – niin sisä- kuin ulkopuolella – ja meidän on vain puhdistettava näkökykymme, jotta voimme nähdä hänet. Puhdistamme aistimme antaumuksellisella palvelulla, jotta voimme tajuta Jumalan läsnäolon. Vähemmän älykkäät yrittävät löytää Jumalan sisimmästään, mutta älyltään kehittyneemmät voivat nähdä Jumalan niin sisä- kuin ulkopuolellaan.

Joogamietiskelyn menetelmä on tarkoitettu vähemmän älykkäille. Joogamietiskelyn harjoittajan on hallittava aistinsa (yoga indriya-saṁyamaḥ). Aistimme ovat levottomat. Harjoittelemalla eri āsanoita eli istuma-asentoja on hallittava mieli ja aistit, jotta voidaan keskittyä sydämessä olevaan Viṣṇun hahmoon. Tätä menetelmää suositellaan niille, jotka ovat liian kiintyneitä ruumiiseen perustuvaan elämänkäsitykseen. Koska bhaktat, Herran antaumukselliset palvojat ovat kehittyneempiä, heidän ei tarvitse noudattaa erillistä menetelmää aistiensa hallitsemiseksi vaan antaumuksellisella palvelulla he jo hallitsevat ne.

Jos bhakta esimerkiki palvoo alttarihahmoja, siistii temppeliä, koristelee alttarihahmot, keittää alttarihahmoille ja niin edelleen, hänen aistinsa ovat jo Absoluuttisen Totuuden palveluksessa, eivätkä ne hairahdu. Hṛṣīkeṇa hṛṣīkeśa-sevanaṁ bhaktir ucyate: bhakti eli antaumuksellinen palveleminen tarkoittaa aistien (hṛṣīka) käyttämistä aistien hallitsijan palvelemiseen (hṛṣīkeśa). Nyt käytämme aistejamme aistityydytykseen. Ajattelemme, että meidän on tyydytettävä aistejamme, koska olemme tämä ruumis. Siinä on kyseessä epäpuhdas elämäntila. Kun ihminen alkaa ymmärtää, että hän ei ole ruumiinsa vaan henkinen sielu, osanen Jumalasta, hän tietää, että hänen tulee käyttää henkisiä aistejaan ylimmän henkisen olennon palveluun. Silloin saavutetaan vapautus (mukti).

Vapautus saavutetaan luovuttaessa siitä harhaluulosta, että ruumis on yhtä kuin oma itse, ja palatessa oikeaan asemaan Herran palveluksessa Muktir hitvānyathā rūpaṁ svarūpeṇa vyavasthitiḥ (Śrīmad-Bhāgavatam 2.10.6). Kun olemme aineellisesti ehdollistuneita, luovumme alkuperäisestä, olennaisesta asemastamme, jota Caitanya Mahāprabhu kuvailee asemaksi Kṛṣṇan ikuisena palvelijana (jīvera svarūpa haya – kṛṣṇera ’nitya-dāsa’). Saavutamme vapautuksen heti, kun toimimme Herran palveluksessa. Siihen ei tarvita mitään edeltävää menetelmää. Aistien käyttäminen Herran palvelukseen on todiste siitä, että vapautus on saavutettu.

Vapautus on jokaiselle mahdollinen (sama carantam). Kṛṣṇa ei sanonut Arjunalle Bhagavad-gītāssa, että vain Arjuna voi tulla Hänen luokseen ja saavuttaa vapautuksen. Ei, Herra on jokaisen ulottuvilla. Kun Hän sanoo: sarva-dharmān parityajya mām ekaṁ śaraṇaṁ vraja – ”Luovu kaikista muista velvollisuuksista ja antaudu Minulle” – Hän ei puhu vain Arjunalle vaan jokaiselle. Arjuna oli kohdehenkikö, mutta Bhagavad-gītā puhuttiin jokaiselle, kaikille ihmisille. Siksi sitä on käytettävä hyödyksi.

Kṛṣṇan puolueettomuutta verrataan aurinkoon. Aurinko ei ajattele, että tuolle köyhälle miehelle, tuolle alhaiselle ihmiselle tai tuolle sialle en anna valoani. Aurinko on tasapuolinen kaikille ja sitä on käytettävä hyödyksi. Auringonvaloa on tarjolla, mutta jos haluamme sulkea ovemme ja pysyä pimeässä, ratkaisu on meidän. Kṛṣṇakin on olemassa kaikkialla ja kaikille, ja Kṛṣṇa on valmis hyväksymään meidät, kunhan antaudumme. Samaṁ carantam. Mitään rajoituksia ei ole. Ihmiset näkevät eroja alemman ja ylemmän luokan välillä, mutta Kṛṣṇa sanoo: māṁ hi pārtha vyapāśritya ye ’pi syuḥ pāpa-yonayaḥ (Bhagavad-gītā 9.32). ”Ihmisen näennäisesti alhaisella asemalla ei ole merkitystä. Jos hän antautuu Minulle, hän on kelvollinen palaamaan kotiin, takaisin Jumaluuteen.”

Kuntīdevī kuvailee samaista Kṛṣṇaa ikuiseksi ajaksi. Kaikki tapahtuu ajan puitteissa, mutta meidän ajanlaskumme menneisyydestä, nykyisestä ja tulevasta on suhteellinen. Pienen hyönteisen mittapuu menneestä, nykyisestä ja tulevasta on erilainen kuin omamme, kuten Brahmān, maailmankaikkeuden luojan ajanlasku eroaa omastamme. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Siksi Hän on ikuinen. Meillä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, koska siirrymme ruumiista toiseen. Nykyisellä kehollamme oli syntymähetki. Se syntyi isästä ja äidistä tiettynä ajankohtana ja säilyy jonkin aikaa. Se kasvaa, se tuottaa jälkeläisiä, sitten se vanhentuu, kuihtuu ja häviää, minkä jälkeen on hyväksyttävä uusi ruumis. Kun nykyisen kehoni menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat kadonneet, minun on hyväksyttävä uusi ruumis. Ja sitten alkavat jälleen ruumiiseen liittyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta, sillä Hänen ei tarvitse siirtyä ruumiista toiseen. Se on meidän ja Kṛṣṇan välinen ero.

Kṛṣṇan ikuinen asema paljastetaan Bhagavad-gītāssa. Siinä Kṛṣṇa sanoo Arjunalle: ”Miljoonia vuosia sitten menneisyydessä Minä puhuin Bhagavad-gītān filosofian auringonjumalalle.” Arjuna ei näyttänyt uskovan sitä. Hän tiesi sen kyllä, mutta opettaakseen meitä, hän sanoi Kṛṣṇalle: ”Kṛṣṇa, me olemme samanikäisiä, olemme syntyneet melkein samaan aikaan, kuinka voin uskoa, että sinä puhuit tämän filosofian auringonjumalalle kauan, kauan sitten.” Kṛṣṇa vastasi: ”Sinäkin olit paikalla, rakas Arjuna, mutta olet unohtanut, kun taas minä en ole. Se on meidän eromme.” Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus liittyvät niihin, jotka unohtavat, mutta se joka ei unohda eli se joka elää ikuisesti, häneen ei liity menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta.

Kuntī käyttää Kṛṣṇasta sanaa ikuinen (manye tvāṁ kālam). Koska Hän on ikuinen, Hän on täydellinen hallitsija (īśānam). Kṛṣṇan erikoislaatuinen käytös paljasti Kuntīlle, että Kṛṣṇa on ikuinen ja että Kṛṣṇa on ylin hallitsija. Hänellä ei ole alkua eikä loppua (anādi-nidhanam) ja siksi Hän on vibhu, Korkein, mahtavin.

Me olemme aṇu, pienin, ja Kṛṣṇa on vibhu, mahtavin. Olemme osasia Kṛṣṇasta ja siksi Kṛṣṇa on sekä pienin että suurin, kun taas me olemme vain pienimpiä. Vibhu, mahtavin, on ehdottomasti kaiken sisältävä. Jos meillä on suuri kassi, voimme kantaa siinä paljon tavaraa, kun taas pienessä kassissa emme kanna yhtä paljon. Koska Kṛṣṇa on vibhu, mahtavin, Häneen sisältyy kaikki, niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuus ja Hän on kaikkialla vallitseva, kaikkialla läsnä oleva.

Aine ei voi kehittyä ilman Kṛṣṇan läsnäoloa. Ateistiset tiedemiehet väittävät elämän syntyneen aineesta, mikä on valhetta. Materia on yksi Kṛṣṇan energioista ja henki on toinen. Henki on ylempää energiaa ja aine on alempaa energiaa. Ainetta muodostuu kun ylempi energia on läsnä. Kolmisensataa vuotta sitten Amerikka ei ollut kehittynyt, mutta koska sinne saapui kehittyneitä eurooppalaisia, se on nykyään pitkälle kehittynyt maa. Kehityksen syynä on ylempi energia. Afrikassa, Australiassa ja monissa muissa paikoissa on vielä autiota maata, jota ei ole kehitetty. Miksi se on kehittymätöntä? Koska edistyneiden elävien olentojen korkeampi energia ei ole ollut siihen yhteydessä. Kun ylempi energia koskee siihen, kyseinen maa kehittyy ja siellä on tehtaita, taloja, kaupunkeja, teitä, autoja ja niin edelleen.

Tämän esimerkin on tarkoitus valaista sitä, että aine ei voi kehittyä itsestään. Se ei ole mahdollista. Korkeamman energian on kosketettava ainetta, vasta silloin se aktivoituu. Tai jos annetaan toinen esimerkki: kone on ainetta eli alhaisempaa energiaa, ellei koneenkäyttäjä käynnistä konetta, se ei toimi. Joku saattaa omistaa hyvin kalliin auton, mutta auto ei liiku minnekään miljoonassakaan vuodessa ellei joku aja sitä.

On järkeenkäypää ajatella, että aine ei voi toimia itsenäisesti, se ei voi toimia ellei korkeampi energia, elävä olento, kosketa sitä. Kuinka voitaisiin siis päätellä, että elämä kehittyisi aineesta? Lurjusmaiset tiedemiehet voivat väittää niin, mutta heillä ei ole tarpeeksi tietoa.

Kaikki universumit ovat kehittyneet, koska Kṛṣṇa on ollut läsnä, kuten Brahma-saṁhitassa mainitaan: aṇḍāntara-stha-paramāṇu-cayāntara-stham. Nykytiedemiehet tutkivat atomeja ja he löytävät elektroneja, protoneja ja muita hiukkasia, jotka toimivat monin eri tavoin. Miksi ne ovat aktiivisia? Koska Kṛṣṇa on läsnä. Tämä on todellista tieteellistä ymmärrystä.

Kṛṣṇa tulee ymmärtää tieteellisesti. Kṛṣṇalla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Hän on ikuinen aika, jolla ei ole alkua eikä loppua ja Hän kohtelee jokaista tasapuolisesti. Meidän on vain valmistauduttava näkemään Kṛṣṇa ja ymmärtämään Kṛṣṇa. Se on Kṛṣṇa-tietoisuuden tarkoitus.